Tor Thodesen jatkaa HIFK:n peräsimessä – ”Allekirjoitettu sopimus on ollut olemassa jo pidemmän aikaa”
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK:n päävalmentaja Tor Thodesen jatkaa tehtävässään myös ensi kaudella. Norjalaisvalmentaja vahvisti perjantaina kauden päättäjäisjuhlissa jatkavansa päävalmentajana.
– Jatkan mielelläni joukkueen kehittämistä eteenpäin! On paljon mielenkiintoisempaa nähdä, mihin tämä joukkue voi kehittyä tulevaisuudessa, kuin aloittaa nollista jossain muualla. Erityisen paljon olen nauttinut Stadin Kingien edessä pelaamisesta, kommentoi Thodesen seuran tiedotteen mukaan.
Thodesen tuli HIFK:n päävalmentajaksi viime tammikuussa vuoden sopimuksella. HIFK hävisi kaikki ottelunsa Suomen Cupin karsintalohkovaiheessa ja kaksi ensimmäistä peliään Veikkausliigassa, mutta peli kehittyi hiljalleen.
Veikkausliigan runkosarjassa joukkue tuli yhdeksänneksi. HIFK pääsi mukaan eurolopputurnaukseen voitettuaan alemman loppusarjan tappioitta. Eurolopputurnauksen ensimmäisessä pelissä se hävisi kuitenkin IFK Mariehamnille rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
Norjalaisvalmentaja on johdattanut HIFK:n 33 otteluun, joista joukkue on voittanut kymmenen, hävinnyt 14 ja pelannut yhdeksässä tasan.
– Olen erittäin iloinen siitä, että vihdoinkin voidaan julkaista Torin jatkosopimus. Allekirjoitettu sopimus on ollut olemassa jo pidemmän aikaa, mutta nyt oli julkaisun aika. Olemme erittäin tyytyväisiä Torin ja muun valmennustiimin työhön tällä kaudella, ja odotan suurella innolla sitä, mitä voimme saavuttaa ensi kaudella kun seuran resurssit vaan paranee. Toivottavasti pystymme julkaisemaan koko kauden 2020 valmennustiimimme mahdollisimman pian, kommentoi HIFK:n toimitusjohtaja Christoffer Perret.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Yhdysvallat lyttää huhut Iranin maajoukkueen MM-pannasta

- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- Hurjia MM-suunnitelmia karsastetaan Italiassa – ”Täyttä järjettömyyttä”
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Yhdysvallat lyttää huhut Iranin maajoukkueen MM-pannasta