Suomen jalkapallomaajoukkue teki sen, mitä on vuosikymmeniä odotettu. Se eteni arvokisoihin, kun Huuhkajat peittosi EM-karsinnoissa perjantai-iltana Liechtensteinin maalein 3-0.

Huuhkaja-puolustuksen luottomiehiin jo vuosia kuulunut Jukka Raitala oli lähes sanaton kisapaikan varmistaneen ottelun jälkeen.

– Epäuskoinen fiilis. Upea lopputulos. Kylmät väreet tulee. Vaikeaa tajuta, mitä on tapahtunut, Raitala pyöritteli silmät kirkkaina.

Hänen mukaansa Jasse Tuomisen avauspuoliskon osuma oli avainasemassa perjantain ottelussa.

– Se helpotti. Saimme sen ensimmäisen maalin jo ensimmäisellä puoliajalla, joka rentoutti koko hommaa. Temen maalit olivat sitten viimeinen sinetti.

Tunnelma katsomossa ei jättänyt kylmäksi.

– Oli ihan uskomaton fiilis ihan alusta asti. Liechtenstein joutui vetäytymään saman tien ja saimme myllyn päälle. Ihan ansaittu voitto meille.

Ottelun jälkeen tuhansia suomalaisfaneja ryntäsi kentälle.

– Jäin vähän alle, mutta tämä oli iso voitto meille kaikille ja upeaa, että katsojat pääsivät myös nauttimaan.

Raitala paljasti, että hän oli jo jonkin aikaa ollut optimistinen kisapaikan suhteen.

– Varmaan tuossa syksyllä aloin sitä miettimään. Olimme ottaneet tärkeitä voittoja ja pakko sanoa, että muiden otteluiden tulokset osuivat meille hyvin karsinnoissa kohdalleen. Onnea tarvitaan näissä hommissa aina, mutta kyllä tämä oli ihan pelaamalla ansaittu homma.

Suomi päättää EM-karsinnat maanantaina Kreikassa, mutta päävalmentaja Markku Kanerva antoi pelaajilleen vapauden juhlia kisapaikkaa, vaikka pikkutuntien valomerkkiin asti.

– Tänään juhlitaan ihan täysillä. Rive sanoi meille, että hoidamme sen matsin kunnolla ja olemmehan me kaikki ammattilaisia.

– Katsotaan, miten homma lähtee lämpeämään. Kyllä se voi venyä siihen (valomerkkiin) asti ja vähän ylikin, Raitala pohti pilke silmäkulmassa.

Maanantain Kreikka-ottelu on nähtävissä Viasat Jalkapallo -kanavalla, Viaplayssa[/adlink] ja Viafreessä.

LUE MYÖS: Näin voit hankkia itsellesi liput Huuhkajien EM-otteluihin

LUE MYÖS: Milloin Suomi saa tietää vastustajansa EM-kisoissa? Tässä kaikki arvonnoista

LUE MYÖS: Suomen pukukopissa pidettiin ennen ratkaisuottelua koskettava puhe – äänessä ei ollut kapteeni tai päävalmentaja

LUE MYÖS: Lukas Hradeckylla oli eriävä mielipide Markku Kanervan lauantaisista harjoituksista: ”Ja v*tut – sori vaan”

LUE MYÖS: Markku Kanerva kommentoi fanien ryntäystä kentälle: ”Säännöt on tehty noudatettaviksi”

LUE MYÖS: Kylmät väreet! Huuhkajien mielettömälle uroteolle osoitettiin suosiota yli lajirajojen Jääkiekkoliigassa – ”Suomi! Suomi! Suomi!”