Lännen Media: Palloliitto selviää ilman rangaistusta kannattajien kentälle ryntäyksestä
Euroopan jalkapalloliitto Uefa ei aio rangaista Suomen Palloliittoa kannattajien kentälle ryntäyksestä, kertoo Lännen Media.
Kentälle ryntäsi viime perjantaina yli tuhat kannattajaa, kun Huuhkajat varmisti historiallisesti paikkansa ensi kesän EM-kisoissa 3-0-voitolla Liechtensteinia vastaan.
Lännen Media kysyi Uefan mediapalvelulta mahdollisista sakoista ja sai vastaukseksi, että ”Mitään kurinpitomenettelyjä ei ole aloitettu perjantaina 15. marraskuuta pelatun Suomi–Liechtenstein-karsintaottelun jälkeen.” Mediapalvelun mukaan tieto on tarkastettu ja saatu Uefan kurinpitomenettelystä vastaavilta.
Iltalehti kysyi asiasta Palloliiton pääsihteeriltä Marco Casagrandelta, joka ei voinut vahvistaa Lännen Median uutista.
Uefa julkaisi keskiviikkona verkkosivuillaan marraskuun EM-karsintaotteluihin liittyviä kurinpidollisia päätöksiä, mutta listalta ei löydy mainintaa Suomen ja Liechtensteinin välisestä ottelusta.
Lännen Median mukaan Suomen tapauksessa lieventävänä asianhaarana voidaan pitää saavutuksen historiallisuutta ja sitä, että Palloliitto oli varoittanut Uefaa mahdollisesta ryntäyksestä etukäteen. Lisäksi järjestyksenvalvojilla oli varasuunnitelma pelaajien ja tuomarien turvaamiseksi, kun he asettautuivat tiiviiseen ketjuun pukukoppikäytävän edustalle.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Zlatan Ibrahimović lohdutti 18-vuotiasta Australian epäonnistujaa
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi