Huuhkajien puolustaja omistaa myös hotellin: ”Kun ura päättyy, pyöritän bisnestä veljeni kanssa”
Kuva: Juha Tamminen
26-vuotias Thomas Lam taistelee tiukasti paikasta Huuhkajien ensi kesän EM-joukkueeseen. Päättyneissä karsinnoissa Lamin rooli oli verrattain pieni loukkaantumisesta johtuen, mutta yhteensä viimeisten 4,5 vuoden aikana maaotteluita on kertynyt 22. Eredivisien Zwollessa suomalais-hollantilaisen puolustajan rooli on suuri.
Arvoturnaus olisi epäilemättä Lamin uralle komea huippukohta, vaikka pelivuosia toki onkin vielä runsaasti jäljellä. Nuoresta iästään huolimatta Lam on kuitenkin jo suunnitellut sitä, mitä tapahtuu, kun nappikset jäävät pysyvästi naulaan.
Lamin vanhemmilla, suomalaisella äidillä ja nyt jo edesmenneellä hollantilaisella isällä oli hotelli Amsterdamissa. Lam päättikin yhdessä veljensä kanssa, että samoilla jäljillä olisi hyvä jatkaa.
– Vanhempani avasivat hotellin Amsterdamiin noin 30 vuotta sitten. Puhuin muutama vuosi sitten veljelleni siitä, miten siistiä se olisi, jos myös me kaksi avaisimme hotellin tulevaisuudessa, Lam sanoi PEC Zwolle TV:n haastattelussa.
Vuosi sitten Lam päätti ostaa hotellin synnyinkaupungistaan Amsterdamista. Hän on tyytyväinen siihen, miltä hotelli nyt näyttää.
– Siinä, mikä on muuttunut sen jälkeen, kun ostimme paikan, on valovuosien ero. Kaikki kunnia äidilleni ja veljelleni.
[readmore from=Lam-Thomas]
Nyt Lam on Hotel des Artsin osaomistaja, mutta vielä jalkapallo ei anna liikkeenharjoittamiselle kovin paljoa aikaa.
– Minun on vaikeaa käydä täällä usein, koska jalkapallo on etusijalla. Niin se tulee olemaan, kunnes lopetan pelaamisen. Sitten kun lopetan, voin pyörittää täällä bisnestä veljeni kanssa, Lam toteaa.
Lähde: Voetbal Primeur
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin