Southampton – Norwich: Nousuvirettä ilmassa
Kuva: Getty Images
Valioliiga
Southampton – Norwich
Keskiviikko 04.12. klo 21:30
Valioliiga jatkuu keskiviikkona täydellä höyryllä ja otan illan ensimmäisen noston sarjan alakastista: sekä Southampton että Norwich joutuvat tällä kaudella taistelemaan sarjapaikastaan ja luonnollisesti joukkueiden välinen keskinäinen ottelu on todella tärkeä eloonjäämistaistossa. Molemmat joukkueet ovat selvittäneet kaksi viimeistä otteluaan tappioitta, joten lievää nousuvirettä on siis havaittavissa.
Southampton otti viikonloppuna helpottavan voiton sarjajumbo Watfordista. Ensimmäinen jakso oli Ralph Hasenhüttlin miehistöltä vaisu, mutta joukkue käänsi ottelun edukseen viiden minuutin sisällä ottelun loppupuolella. Ei kyseessä silti ollut mikään nappisuoritus millään mittarilla. Joukkueen ainoa varma poissaolija keskiviikkona on Stuart Armstrong ja niinpä Hasenhüttl saattaa nimetä täysin saman avauskokoonpanon kuin Watfordia vastaan.
Norwich esiintyi pirteästi Arsenalia vastaan kotonaan viikonloppuna ja sai palkinnoksi ansaitun pisteen. Teemu Pukki teki pitkästä aikaa ilahduttavan valioliigamaalin ja oli muutenkin vedossa. Joukkue vuotaa edelleen maaleja aivan liikaa säilymistä varten. Daniel Farkelle on mieluisaa sairastuvan tyhjeneminen – laitapakki Jamal Lewis oli viikonloppuna jo penkillä ja saattaa palata tässä ottelussa avaukseen. Vieraita rasittaa tässä ottelussa yhtä päivää lyhyempi lepoaika.
Lyö vetoa ottelusta:
Southampton voi olla joukkueista hieman parempi, mutta tasoero Norwichiin ei ole millään tavalla merkittävä. Vaikka isännät saavat hieman lepoetua, ei kotivoiton todennäköisyys ylitä 50 prosenttia. Niinpä lyödään vetoa, että Norwich saisi pelistä jotain mukaansa: Tasoitusveto, Norwich +0.5 kertoimella 2,11. tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 20-25 euron talletuksen heti tuplana tilille. Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys! LYÖ VETO Lunasta in 100% talletusbonus näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- FC Interin ja Ilveksen kohtaamisessa konnien ja sankarien roolit vaihtuivat tiuhaan
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Pikkuhuuhkajista tuttu Dario Naamo valittiin Irakin alustavaan MM-kisajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolla edessä kauden isoin peli – Filippo Inzaghi: ”Tarvitsemme todellisen ihmeen”
- Portugalin fanit toivoivat yhtä hyökkääjää MM-kisoihin – miksi näin ei käynyt?
- Onko Neymarin paikka MM-kisoissa? Suosittu verkkosivusto latasi tylyn mielipiteensä
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- Kuvankauniit naiset ilmestyivät katsomoon – Mistä on kyse?
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Siinäkö se oli – Neymarista leviää nyt huolestuttavia uutisia
- Neymar vei kaiken huomion, vaikka fiasko tuli muualtakin – ”Yksi surkeimmista pelaajista maajoukkueen historiassa”
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen