Huuhkaja-pelaajien Bayer Leverkusen jatkoi valmentajansa sopimusta – ”Kädenjälki nähtävissä”
Lukas Hradeckyn ja Joel Pohjanpalon Bayer Leverkusen pelaa jatkossakin hollantilaisvalmentaja Peter Boszin komennossa. Boszin sopimus olisi umpeutunut tämän kauden päätteeksi, mutta seura jatkoi sitä kattamaan vielä kaksi seuraavaakin kautta, kesään 2022. Samalla jatkokontrahdin saivat myös apulaisvalmentaja Hendrie Krüzen ja kuntovalmentaja Terry Peters.
Koko valmennustiimi aloitti työnsä Bayer Leverkusenissa uudenvuodenpäivänä 2019. Viime keväänä Bosz johdatti joukkueen yhdeksänneltä sijalta aina neljän parhaan joukkoon ja Mestarien liigaan asti.
– Arvostamme Peter Boszin jokapäiväistä työtä suuresti. Hän haluaa peluuttaa toiveidemme mukaisesti viihdyttävää ja ennen kaikkea menestyksekästä jalkapalloa, Leverkusenin johtokunnan puheenjohtaja Fernando Carro kommentoi.
[readmore from=Bayer-Leverkusen]
– Bosz on valmentaja, jonka kädenjälki on nähtävissä jokaisissa treeneissä ja jokaisessa pelissä. Hänellä on tärkeä kyky kehittää joukkuetta jatkuvasti, urheilujohtaja Rudi Völler puolestaan kehui.
– Peterin peliajatus istuu meille hyvin. Bayer 04:n tavaramerkki on aggressiivinen ja dominoiva tempojalkapallo ja suuri peli-ilo. Olemme iloisia, että yhteistyö jatkuu myös tämän kauden yli. Nyt oli oikea aika tehdä jatkosopimus.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä