Joel Pohjanpalo vapautettiin ylinopeussyytteistä – myös auton ajaja jäi rangaistuksetta

Tuoreiden siirtohuhujen keskellä oleva Joel Pohjanpalo saa huoahtaa helpotuksesta. 25-vuotias suomalaishyökkääjä ei saa rangaistusta siitä, että hänen nimissään olevalla autolla ajettiin Düsseldorfin keskustan tuntumassa huomattavaa ylinopeutta huhtikuussa 2019.
Pohjanpalo oli jo itse selvittänyt tapauksen tultua julki, että hän ei istunut auton ratissa silloin, kun tutka kohtalokkaasti välähti. Nyt düsseldorfilainen oikeusistuin on tullut samaan johtopäätökseen.
Bild kertoo tapausta selvittäneen henkilön vakuuttuneen siitä, että autoa ei ajanut Joel Pohjanpalo. Ajaja oli sen sijaan Pohjanpalon suomalainen ystävä, joka oli jalkapalloilijan luona kyläilemässä. Näin Pohjanpalo oli jo julkisesti kertonutkin. Kyseinen ystävä oli jopa oikeusistunnossa henkilökohtaisesti paikalla.
[readmore from=Pohjanpalo-Joel]
Tutkija vertaili kuvassa näkyvän henkilön hiuksia, suuta ja korvalehtiä Pohjanpaloon ja tuli johtopäätökseen, ettei kameraan tallentunut henkilö ollut Bayer Leverkusenin jalkapalloilija. Pohjanpalo itse oli samaan aikaan Bayer Leverkusenin kotistadionin uumenissa kuntouttamassa itseään.
Myöskään autoa ajaneelle henkilölle ei ylinopeudesta minkäänlaista rangaistusta seuraa, sillä rikos on päässyt jo vanhenemaan. Kuljettaja olisi pitänyt asettaa syytteeseen korkeintaan kolme kuukautta tapahtumahetken jälkeen, jotta rangaistus olisi ollut mahdollinen. Näin niin auton omistaja kuin sitä lainannut henkilökin selvisivät ylinopeudesta ilman sakkoja ja ajokieltoa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä