Joel Pohjanpalon seurapomo kiristyksen uhrina – uhmasi rohkeasti kiristäjää
Kuva: Getty Images
Joel Pohjanpalon tuoreen lainaseuran Hamburger SV:n johtokunnan puheenjohtaja Bernd Hoffmann joutui äskettäin rikoksen uhriksi. 57-vuotiaan HSV-pomon kannettava tietokone varastettiin, ja hieman myöhemmin häntä yritettiin kiristää.
Hoffmann oli viime viikolla ICE-junassa matkalla Frankfurtista Hampuriin. Hieman ennen määränpäähän saapumista hänen läppärilaukkunsa ja lompakkonsa varastettiin viereiseltä istuimelta.
Hoffmann teki välittömästi varkaudesta ilmoituksen liittovaltion poliisille. Kiitos Hampurin rautatieaseman lukuisten valvontakameroiden voro pystyttiin pidättämään jo seuraavana päivänä. Saaga ei kuitenkaan ollut vielä ohi.
Kun varkaan osoitteessa suoritettiin kotietsintä, löysi poliisi paikalta Hoffmannin laukun ja lompakon, mutta ei kannettavaa tietokonetta. Läppärin jäljille päästiin vasta, kun Hoffmannia lähestyttiin sähköpostitse.
Varkaan rikostoveri yritti myydä seurapomolle tämän omaa tietokonetta. Myös nyt Hoffmann kääntyi heti poliisin puoleen. Hän suostui rohkeasti varkaan ehdotukseen ja tapasi tämän vielä samana iltana. Hoffmann ei kuitenkaan mennyt tapaamiseen yksin. Kun varas oli luovuttamassa uhrille tämän läppäriä, onnistui poliisi ottamaan kiristäjän kiinni.
[readmore from=Hamburger-SV]
– Poliisi toimi molemmissa tapauksissa erittäin nopeasti ja ammattimaisesti. Olen hyvin iloinen, että sain tavarani niin nopeasti takaisin, Hoffmann sanoi helpottuneena Sport1:n mukaan.
Rikoksen tekijää uhkaa kiristyksen yrityksestä korkeintaan viiden vuoden vankeustuomio.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit

- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit