Kannattajaryhmältä kipakka kannanotto Veikkausliigalle: ”Mikä olisi pahinta, mitä voisi tapahtua?”
Kuva: Juha Tamminen
Eilen oli odotettu päivä kaikille Veikkausliigan ystäville, sillä kello 15 julkaistiin otteluohjelma kaudelle 2020. Kausi alkaa tänä vuonna 11. huhtikuuta. Tällä kertaa avauskierros pelataan täytenä, ja sen viisi ensimmäistä peliä myös samana päivänä.
Ohjelma on saanut tuttuun tapaan sekä ruusuja että risuja. Olennainen epäkohta korjattiin, kun runkosarjan päätöskierroksen ottelut pelataan tällä kertaa samanaikaisesti. Myös EM-kisat on otettu ohjelmassa kiitettävästi huomioon.
Myös kritiikkiä otteluohjelmaa kohtaan on tullut runsaasti. Pelipäivät on ripoteltu hyvin epätasaisesti viikon eri päiville, ja monia on ihmetyttänyt SJK:n kotipelien lauantaipainotteisuus, kun monet muut tahkovat kotiotteluitaan arkisin. Twitterin ensikommentteja voi lukea täältä. Seurojen toiveiden kuuntelemisen epätasa-arvoisuudesta kirjoitti näkökulmassaan myös toimittajamme Juho Hirvonen.
Närää ohjelma on herättänyt erityisesti TPS:n leirissä. TPS:n kannattajaryhmä julkaisi internetissä oman kipakan kannanottonsa ohjelmaan saatetekstillä ”Otteluohjelma on fiasko”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin