Lehti: Borussia Dortmundin viime kauden komeetta haluaa jättää seuran
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmundin hyökkääjä Paco Alcácer haluaa jättää seuran tässä kuussa, kertoo Sky Germany.
Alcácer, 26, siirtyi Dortmundiin kesällä 2018 ja valloitti heti kannattajien sydämet näyttävällä maaliputkellaan. Espanjalaiskärki iski neljässä ensimmäisessä sarjapelissään yhteensä seitsemän osumaa.
Koko kauden aikana maaleja kertyi 32 ottelussa yhteensä 19 kappaletta, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Bundesliigassa hän oli Dortmundin paras maalintekijä, vaikka pelasi yli tuhat minuuttia vähemmän kuin Marco Reus, joka jäi hänestä yhden maalin päähän.
Sama meno jatkui myös tämän kauden alussa, kun Alcácer teki Bundesliigan neljällä ensimmäisellä kierroksella yhteensä viisi maalia. Sen jälkeen hän on kuitenkin kärsinyt loukkaantumisista ja hänen vastuunsa on vähentynyt. Espanjalaishyökkääjä on syyskuun jälkeen ollut Dortmundin avauskokoonpanossa vain kerran.
Peliaikaansa nähden Alcácer on ollut varsin tehokas, mutta hänen pelkona onkin, että minuutteja ei ole enää luvassa.
Sport Bild kertoo Alcácerin ilmoittaneen Borussia Dortmundille, että hän haluaa lähteä. Lehden mukaan saksalaisseura olisi valmis luopumaan hänestä 40 miljoonalla eurolla.
Jatkossa Alcácerin olisi käytävä vielä kovempaa kilpailua peliajasta, sillä Dortmund hankki juuri norjalaisen maalitykin Erling Braut Hålandin RB Salzburgista.
Alcácer haluaa lehtitietojen mukaan palata kotimaahansa, jossa häntä on huhuttu Atlético Madridiin.
Kaikkiaan hän on pelannut Borussia Dortmundissa 47 ottelua ja tehnyt 26 maalia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon