Lukas Hradecky kommentoi valmentajansa saamaa jatkosopimusta: ”Pidemmän päälle se on ollut hyvä vuoristorata”
Suomen A-maajoukkuepelaajien Lukas Hradeckyn ja Joel Pohjanpalon edustama bundesliigaseura Bayer Leverkusen ilmoitti aiemmin tällä viikolla solmineensa jatkosopimuksen joukkueen hollantilaisen päävalmentajan Peter Boszin kanssa.
Boszin, 56, sopimus olisi päättynyt tähän kauteen, mutta uusi diili pitää koutsin Leverkusenissa kesään 2022 saakka.
Boszin lisäksi jatkopahvin saivat myös apuvalmentaja Hendrie Krüzen sekä kuntovalmentaja Terry Peters.
Leverkusenin nykyinen valmennustiimi aloitti työnsä seurassa uudenvuodenpäivänä vuonna 2019. Kevään aikana Bosz johdatti Leverkusenin yhdeksänneltä sijalta Bundesliigan neloseksi ja sen myötä Mestarien liigan lohkovaiheeseen.
Huuhkajien ykkösmolari Hradeckyn mukaan Boszin mukanaan tuoma pelityyli on sopinut Leverkusenille ja tuonut tulosta.
– Se on tuonut pisteitä. Jos ottaa kalenterivuoden viime vuodelta, niin olimmeko kolmansia vai neljänsiä pisteissä, että hyvin on mennyt hänen alaisuudessaan. Vaikka se on välillä tuntunut vuoristoradalta, niin pidemmän päälle se on ollut hyvä vuoristorata.
– Jos voimme vielä vähä lisätä tasaisuutta sun muuta, niin varmasti kamppaillaan vielä jatkossakin kärkisijoista ja pokaaleista, toivottavasti, cupeissa sun muissa, Hradecky selitti Suplan Bundes-Luke -podcastissaan.
Leverkusen on tällä hetkellä kuudentena Bundesliigassa. Joukkueen pelit jatkuvat sarjassa talvitauon jälkeen sunnuntaina 19. tammikuuta vieraspelillä Paderbornia vastaan. Kello 19 alkavaa ottelua voi seurata Viasatin kanavilta ja suoratoistopalvelu Viaplaysta.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä