MTV: KuPS:n kulisseissa kuohuu – osa pelaajista pitää uuden valmentajan metodeja vanhanaikaisina
Veikkausliigan mestaruuden viime kaudella voittaneen Kuopion Palloseuran kulisseissa kuohuu, kertoo MTV Urheilu.
Osa KuPS:n pelaajista on ilmaissut tyytymättömyytensä uuden päävalmentajan, norjalaisen Arne Erlandsenin, ”vanhanaikaisiin” harjoitusmetodeihin, joissa pääpaino on ollut juoksemisessa. Erlandsenin, 60, edeltäjä Jani Honkavaara siirtyi mestaruuskauden jälkeen Seinäjoen Jalkapallokerhon päävalmentajaksi.
MTV Urheilun tietojen mukaan kolme joukkueen jäsentä on jo ilmoittanut haluavansa lähteä Kuopiosta. Kyseessä ovat hyökkääjä Lucas Rangel, puolustaja Tabi Manga ja fysiikkavalmentaja Luis Anula, jonka näkemyserot Erlandsenin kanssa ovat tiettävästi ”liian suuria”. Viime kaudella kahdeksan maalia tehneelle Rangelille, 25, KuPS on asettanut 150 000 euron hintalapun.
KuPS:n urheilutoimenjohtajaksi viime syyskuussa valittu Jonne Lindblom kommentoi uuden valmentajan metodeja MTV Urheilulle.
– Se varmasti aluksi vaatii vähän totuttelua, me treenaamme selvästi kovempaa kuin viime kaudella. Mitä olen keskustellut pelaajien kanssa, he ovat sanoneet, etteivät ole koskaan treenanneet näin kovaa. Toisaalta nyt meille on tullut Norjasta pari pelaajaa, he sanovat, että Norjassa kaikkialla treenataan tällä lailla.
– En näe siinä mitään ongelmaa, mutta totta kai se on ollut kova alku pelaajille ja se vaatii vähän totuttelua. Nyt huomataan, että jätkät rupeaa olemaan jo paljon paremmassa kondiksessa, että kyllä se siitä.
KuPS julkaisi perjantaina vastauksen MTV Urheilun artikkeliin. LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ!
Artikkeli päivitetty 17.1.2020 klo 18.12: Päivitetty tieto KuPS:n vastauksesta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun