Jalkapalloilijat ruokkivat nälkäisiä suita koronakriisin keskellä – niin meillä kuin muuallakin
Kuva: Getty Images
Koronaviruspandemia riehuu maailmalla ja koettelee ankarasti myös suomalaista yhteiskuntaa. Virustartuntoja on todennettu Suomessa jo toistatuhatta, ja sunnuntai-iltaan mennessä tauti oli vaatinut 11 ihmisen hengen.
Valtiovalta on asettanut COVID-19-epidemian hillitsemiseksi erinäisiä rajoituksia, jotka vaikuttavat tunnetusti myös urheilumaailmaan. Kotimainen jalkapallokausi ei päässyt aikataulussa käyntiin, sillä massatapahtumien järjestäminen ei ole mahdollista koronavirusepidemian aikana.
Tunnetusti yli 70-vuotiaita ja muita riskiryhmään kuuluvia on kehotettu olemaan poistumatta kotoaan, jos suinkin mahdollista. Vieläkin tiukemmin kotikaranteeni koskee koronaviruksen mahdollisesti saaneita, flunssaoireisia sekä vastikään ulkomailta palanneita kansalaisia.
Syödä pitää kuitenkin jokaisen. Ratkaisu kaupassakäyntiongelmiin voisi olla monille markettien verkkokauppa kotiinkuljetuksella, mutta pahaksi onneksi verkkokaupatkin ovat ruuhkautuneet pahemman kerran tarpeen kasvettua räjähdysmäisesti. Vapaita aikoja voi joutua odottelemaan viikkoja.
Siksi hätäapuna monet yksityiset toimijat ovat tarjonneet apua kaupassakäyntiin. Sukulaiset, naapurit tai kollegat esimerkiksi. Oulun seudulla apua tarjoaa myös Ykkösessä pelaava AC Oulu, jonka kotisivujen kautta voi tilata kauppareissun. Palvelun hinta on alkaen 15€, ja kaupan päälle tilaaja saa avoimen ottelulipun.
Kyseessä on niin sanottu ”win-win -tilanne”. Tunnetusti ahtaalla ovat myös suomalaiset jalkapalloseurat, kun kauden alun lykkäännyttyä kassa ei täyty. Näin ollen pelaajien ja muun henkilöstön palkanmaksukin vaikeutuu, joten vajeen paikkaamiseksi on oltava luova.
Saa jakaa, kysyä ja kommentoida! Kauppojen verkkokaupat ja toimitukset taistelevat valtavan kysynnän kanssa - me ryhdyimme toimeen.
#acoulu #oulu #kauppakassi
RoPS:n tehopartio Wato, Mika, Borre ja Edu valmiina toimimaan. 
Kiitoksia Rovaniemen SPR ja Helluntaiseurakunta, että saimme olla eilen mukana. Kiitos myös Pörhön Autoliike, että saimme kulkupelit ruokalähetysten toimittamiseen.
Pidetään huolta
Kiitoksia Rovaniemen SPR ja Helluntaiseurakunta, että saimme olla eilen mukana. Kiitos myös Pörhön Autoliike, että saimme kulkupelit ruokalähetysten toimittamiseen.
Pidetään huolta
Am Freitag (27.03.) spendiere ich allen, die derzeit dem Coronavirus trotzen und mit ihrer Arbeit das öffentliche Leben in meiner Heimat Pähl und Umgebung hochhalten, eine warme Mahlzeit.
Mehr Infos auf: esmuellert.de/news/schnitzel…
Danke für eure großartige Arbeit&Hilfsbereitschaft
Mehr Infos auf: esmuellert.de/news/schnitzel…
Danke für eure großartige Arbeit&Hilfsbereitschaft
Seid solidarisch und denkt an eure Mitmenschen.
Danke!
#KaufNurWasDuBrauchst #Covid_19 #esmuellert
Es gibt eine einfache Regel für #Solidarität beim Einkauf:
#KaufNurWasDuBrauchst
Die Regale werden immer wieder gefüllt.
Es ist genug für alle da.
Bitte sagen Sie es weiter - per RT oder Video-Aufruf in Ihren Kanälen. Wir brauchen Ihre Unterstützung
#COVIDー19
#KaufNurWasDuBrauchst
Die Regale werden immer wieder gefüllt.
Es ist genug für alle da.
Bitte sagen Sie es weiter - per RT oder Video-Aufruf in Ihren Kanälen. Wir brauchen Ihre Unterstützung
#COVIDー19
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Laulaja vastasi kritiikkiin Jorginhon perheen kohtelusta: ”Se tekee minut surulliseksi, jos tunsitte olonne epämukaviksi”
- Tutkimus: Veikkausliiga-seura on maailman edelläkävijä yhdellä osa-alueella
- Yksi maailman menestyneimmistä seuroista pysyvästi ulkona MM-kilpailuista
- Tilastopalvelulla naurettava käsitys Veikkausliigasta – tässä on Suomen ”paras” joukkue
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa

