Telegraph: FIFA harkitsee seuraavaan siirtoikkunaan valtavaa mullistusta
Kuva: Getty Images
Jalkapallokalenteri on juuri nyt pahemman kerran sekaisin koronaviruspandemian vuoksi. Sarjat ovat tauolla, europelejä ei pelata ja maaottelut aina EM-kisoja myöten jouduttiin siirtämään.
Tällä on suuri vaikutuksensa myös seurojen taloustilanteeseen. Jos ns. talvisarjoja päästään joskus ylipäätään jatkamaan, venynee kauden päätös Euroopan suurimmissakin sarjoissa heinäkuun puolelle. Pelaajasopimukset puolestaan umpeutuvat kesäkuun lopussa, joten joustoa tarvittaisiin tälläkin saralla.
Tavallisesti miljoonat liikkuvat kesäkuukausina, kun yksi sarjakausi saadaan päätökseen. Nyt jokaisen seuran pienimmistä äveriäimpiin on kovilla, eikä kesän siirtoikkunassa uskota pystyttävän törsäämään likimainkaan tavallisella tasolla.
Tähän kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on reagoimassa venyttämällä seuraavaa siirtoikkunaa runsaasti. Telegraphin mukaan tapetilla on ratkaisu, joka voisi pitää kesän siirtoikkunan auki aina tammikuulle saakka. Näin kaksi seuraavaa siirtoikkunaa tavallaan yhdistettäisiin.
[readmore from=Koronavirus]
FIFA aikoo seuraavaksi keskustella tästä vaihtoehdosta seurajohtajien ja -omistajien kanssa. Tiettävästi seurapomoilta on tullut ajatukselle alustavasti positiivista vastakaikua. Näin raha alkaisi liikkua pelaajamarkkinoilla, kunhan jalkapallobisnes ja sarjatoiminta pääsisi taas jaloilleen.
Monet suurseurat ovat ilmoittaneet laittavansa pelaajien jatkosopimusneuvottelut jäihin, kunnes koronaviruskriisi hellittää. Erittäin monessa seurassa on myös päätetty laskea pelaajien palkkoja siksi ajaksi, kun sarjat ovat tauolla.
LUE MYÖS:
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Norjassa kapinoidaan VAR:ia vastaan – suurseurat yhdistivät voimansa