25. toukokuuta on eurooppalaisen jalkapallon kohtalon päivä – kesän 2021 EM-kisakaupungit selviävät jo tulevana torstaina
Kuva: Getty Images
UEFA:n johtokunta päätti, että eurooppalaisten sarjojen tulee ilmoittaa toukokuun 25. päivään mennessä, miten kausi aiotaan käynnistää uudelleen ja minkälaisella aikataululla. Asiasta uutisoi muun muassa Sky Sports.
UEFA haluaa, että tulevan kauden 2020-21 europaikat menevät jakoon urheilullisin perustein. Siksi UEFA haluaa esimerkiksi Hollannin pääsarjalta, Eredivisieniltä, selvityksen siitä, miksi kausi lopetettiin kesken. Luultavasti samanlainen selvitys on tiedossa myös Belgian pääsarjalta, joka päätti keskeyttää kauden lopullisesti.
Päätös koskee ainakin eurooppalaisia talvisarjoja, joiden kaudet keskeytyivät maaliskuussa. Niiden pelaamista loppuun on pidetty tärkeänä ennen elokuuta, jotta UEFA:n alaisten europelien (Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga) pudotuspelit voitaisiin pelata elokuussa.
Pohjoismaisten sarjojen tilanne on vielä auki, kun sarjakaudet eivät ole vielä edes alkaneet. Veikkausliiga on suunnitellut aloittavansa kauden kesäkuussa. Näillä näkymin se on mahdollista, mutta ottelut pelattaisiin ilman yleisöä tai enintään 500 hengen läsnäollessa heinäkuun loppuun saakka.
EM-kisojen kisakaupungeilta odotetaan vahvistusta
Lisäksi UEFA haluaa vahvistuksen EM-kisojen 12 isäntämaalta siitä, että kaupungit pystyvät järjestämään EM-kisaotteluita myös kesällä 2021. UEFA odottaa kaupungeilta varmistusta torstaihin (30.4.) mennessä. Aiemmin tässä kuussa UEFA ilmoitti haluavansa pitää samat EM-kisakaupungit myös kesällä 2021, mutta otteluohjelmia ei ole vielä julkaistu. Huolta on herättänyt esimerkiksi Suomen lohkon toisen kaupungin, Kööpenhaminan, tilanne. Kaupunki toimii heinäkuussa nimittäin myös pyöräilykilpailu Tour de Francen lähtökaupunkina. Alkuperäisen otteluohjelman mukaan Suomen on määrä pelata maan historian ensimmäinen EM-lopputurnausottelu Kööpenhamianssa Tanskaa vastaan.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Mestarien liigan arvonta suoritettu – suurseuroja vastakkain heti