Freiburg – Leverkusen: Viikolta jäi parannettavaa
Bundesliga
Freiburg – Leverkusen
Perjantai 29.05. klo 21:30
Bundesliga jatkuu tiiviillä tahdilla ilman yleisöä ja toistaiseksi pelit on saatu järjestettyä ilman pandemiaan liittyviä takaiskuja. Perjantain ottelussa kohtaavat Freiburg ja Leverkusen, joiden viikkomatsit eivät menneet aivan putkeen. Molemmilla joukkueilla on etenkin puolustuspelin suhteen mietinnän paikka ennen perjantain matsia.
Freiburg oli Frankfurtin vieraana ottavana osapuolena, mutta meni ottelussa vastoin pelitapahtumia jo 1-3 johtoon. Oli vähintäänkin oikeus ja kohtuus, että Eintracht Frankfurt kampesi itsensä lopussa tasapeliin. Tauon jälkeen Freiburg ei ole vielä onnistunut ottamaan voittoa ja tätä menoa europaikat ovat vain kaukainen haave. Keskikentän Janik Haberer lienee poissa tiistain tapaan myös perjantaina.
Leverkusen oli todella onneton kotimatsissaan Wolfsburgia vastaan, eikä Lukas Hradecky pystynyt paikkaamaan aneemisen joukkueen virheitä. Suotta ei valmentaja Peter Bosz suominut omiensa suoritusta pelin jälkeen. Aikaa rivien suoristamiseen ei ole paljon, mutta ei Kusenin laatu ole tässä välissä mihinkään kadonnut. Omalle tasolleen palatessaan joukkue on edelleen hankala vastus mille tahansa Bundesligan joukkueelle.
Lyö vetoa ottelusta:
Leverkusen on ottelussa suosikki, mutta kertoimenlaskijat tietävät tämän liiankin hyvin. Tässä ottelussa on ainekset maaleihin, sillä molempien joukkueiden alakerrat vuotivat viikolla todella ilkeästi. Lisäksi varsinkin Leverkusenin tulivoima on todella kovalla tasolla. Vetosuositus on Ottelussa yli 3.5 maalia kertoimella 2,40.
tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.
Lunasta in tervetulopaketti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä