Lähde: Ligue 1 -jättiläinen Marseille kiinnostunut Glen Kamarasta – hintalappu jopa 10 miljoonaa euroa
Kuva: Juha Tamminen
Rangersin ja Huuhkajien keskikenttäpelaaja Glen Kamara on herättänyt kiinnostusta siirtomarkkinoilla. Ranskalaisen France Football -lehden mukaan Marseille on kiinnostunut Kamarasta.
Lehden mukaan Marseille on seurannut tarkkaan Kamaran otteita muun muassa EM-karsinnoissa Huuhkajien paidassa. Rangersin keskikenttäpelaaja on toistuvasti ollut siirtohuhujen kohteena. Viime tammikuussa Kamaraa vietiin huhuissa vahvasti Valioliigaan, mutta Rangers-manageri Steven Gerrard ei halunnut luopua Kamarasta.
Lehden mukaan Kamaran hintalappu on nousemassa 8-10 miljoonaan euroon, vaikka tällä hetkellä pelaajan markkina-arvo on Transfermarktin mukaan vain 1,2 miljoonaa euroa. Kamaran nykyinen sopimus Rangersin kanssa on voimassa kesään 2023. Pitkä sopimus nostaa Kamaran hintalappua.
France Football kirjoittaa, että Marseillen on ensin myytävä pelaajia, jotta voisi rahoittaa Kamaran siirron. Marseille sijoittui kesken jääneellä kaudella toiseksi ja on näin ollen mukana Mestarien liigassa kaudella 2020-21.
Kamara on pelannut tällä kaudella Skotlannin Valioliigassa 19 ottelussa. Data-analyysin perusteella Kamara on kuulunut sarjan parhaisiin keskikenttäpelaajiin.
LUE MYÖS:
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa