Niklas Moisander onnistui juhlaottelussaan – ”Täysin suvereeni esitys kapteenilta”
Kuva: Getty Images
Bundesliigan putoamistaistelua käyvä Werder Bremen pelasi tiistaina hyvän ottelun, kun se pakotti kärkiryhmiin lukeutuvan Borussia Mönchengladbachin 0-0 -tasapeliin kotoisalla, mutta tyhjällä Weserstadionillaan. Voittoonkin oli aineksia, sillä 18. minuutilla Werder sai jossiteltavaa. Christoph Kramer kaatoi rangaistusalueella Bremenin Davy Klaassenin, mutta tuomari ei vienyt palloa pilkulle.
– Koko Saksa näki sen, huusi Bremenin valmentaja Florian Kohfeldt kentän laidalta olohuoneisiin saakka kuuluen.
Bremen sai ottelussa sysimustan putkensa poikki, sillä se oli hävinnyt ennen eilistä seitsemän bundesliigapeliä kotikentällään putkeen. Putki on seurahistorian pisin.
Werder Bremen on palannut terävänä koronavirustauolta, sillä jo viime viikonloppuna se haki Freiburgista 1-0 -voiton. Näin kapteeni Niklas Moisanderin kipparoima puolustus on pitänyt oman maalinsa puhtaana kahdessa ottelussa peräkkäin.
Moisanderille kyseessä oli myös juhlaottelu, sillä Gladbach-kohtaaminen oli hänen sadas bundesliigapelinsä. Kaikki sata hän on pelannut Werder Bremenin riveissä. Samat sanat pätevät myös niin ikään sadannen bundesliigapelinsä eilen pelanneeseen Milos Veljkoviciin, joten joukkueessa olivat tuplajuhlat.
Toisen puoliajan alkupuoliskolla Moisander pelasti Mönchengladbachin hyvän maalipaikan kulmapotkuksi. Hän saikin paikallislehti Weser-Kurierilta erittäin hyvän arvosanan 2 viiden joukkuetoverinsa tavoin (asteikko 1-5, ykkönen paras).
– Rauhallinen pelinrakentelussa, älykäs kaksinkamppailuissa, pelasti kerran viime hetkellä (60.) – täysin suvereeni esitys kapteenilta, lehti kehui Moisanderia.
The boys deserved to win that, but another point in the right direction. Must be someone at the club that can put the ball in the net. Where is Claudio Pizarro? My MOTM, big Niklas Moisander, he was an absolute rock tonight. #Werder #TheGreatEscapeIsStillOn #Bundesliga 


LUE MYÖS:
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
