HIFK pestasi uuden puolustajan Veikkausliiga-kauden kynnyksellä
Kuva: Juha Tamminen
Helsingin IFK on tehnyt kauden 2020 kattavan sopimuksen puolustaja Eero-Matti Auvisen kanssa.
Kaksi edellistä vuotta Auvinen, 24, pelasi Veikkausliigaa Vaasan Palloseurassa, joka putosi täksi kaudeksi Ykköseen. Aiemmin urallaan hän on pelannut toiseksi korkeimmalla sarjatasolla FC Hakan ja AC Oulun paidassa.
Alkuvuoden Auvinen harjoitteli kasvattajaseuransa, Kakkosessa pelaavan Hämeenlinnan Jalkapalloseuran kanssa.
– Olen ollut täällä [HIFK:ssa] pari viikkoa testissä ja sitä kautta selvisi, että seura haluaa minut mukaan joukkueeseen. Siitä ollaan sitten lähdetty rakentamaan hommaa eteenpäin kohti sopimusta. Pelaajana tykkään pitää palloa ja avata peliä, sekä tietysti myös tehdä kovaa työtä puolustussuuntaan, Auvinen kertoo uuden seuransa tiedotteessa.
– Henkilökohtaisella tasolla tavoitteena on tietysti päästä pelaamaan mahdollisimman paljon. Nyt tulee olemaan tiivis ja hieman lyhyempi kausi, mutta joukkueen kanssa tavoittelemme menestystä ja toivottavasti pääsemme taistelemaan hyvistä sijoituksista.
– Olemme etsineet vahvistuksia puolustuspäähän, joten sen puolesta on erittäin hienoa saada Eero-Matti mukaan meidän joukkueeseen. Hän on paljon potentiaalia omaava pelaaja, joka on ollut hyvässä valmennuksessa ja pelannut jo pari kautta Veikkausliigassa. Kyseessä on monipuolinen pelaaja, jota voimme peluuttaa monessa roolissa puolustuslinjassamme, kommentoi HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.
HIFK pelaa ensimmäisen sarjaottelunsa 1. heinäkuuta hallitsevaa mestaria Kuopion Palloseuraa vastaan.
Eero-Matti Auvinen liittyy HIFK:n joukkueeseen kauden 2020 kattavalla sopimuksella!
hifkfotboll.fi/2020/06/puolus…
hifkfotboll.fi/2020/06/puolus…
hifkfotboll.fi
Puolustaja Eero-Matti Auvinen HIFK:hon
Puolustaja Eero-Matti Auvinen HIFK:hon HIFK on tehnyt Veikkausliigakauden 2020 kattavan sopimuksen puolustaja Eero-Matti Auvisen kanssa. Topparin tai laitapuolustajan roolissa pelaava Auvinen, 24, …
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit