Kolmen kuukauden odotus päättyy tänään – nähdäänkö Suomen Cupissa yllätyksiä?
Kuva: Juha Tamminen
Koronaviruspandemia alkoi levitä kunnolla Suomeen juuri, kun oli aika pelata Suomen Cupin neljännesvälieriä. Pelipäivä oli lauantai 14.3., ja Palloliitto tiedotti otteluiden siirtämisestä myöhempään ajankohtaan vain päivää aikaisemmin.
Pian tämän jälkeen selvisi, etteivät myöskään kotimaan jalkapallosarjat pääse alkamaan ajallaan. Nyt tositoimiin on päästy Kakkosessa ja Kansallisessa Liigassa, ja Ykkönen ja Veikkausliigakin käynnistyvät parin viikon kuluttua.
Maalis-huhtikuussa kaikki Suomen Cupissa yhä mukana olevat 16 joukkuetta viihdyttivät kansaa ”kriisiajan Suomen Cupilla” pelaamalla pelit Twitterissä ”Neljän suoralla”. Jännittävien vaiheiden päätteeksi mestariksi julistettiin KTP.
Tänään, tiistaina 16. kesäkuuta on vihdoin se päivä, että Suomen Cup palaa nurmikentille. Koronatilanne on Suomessa parantunut sen verran paljon, että pallo liikkuu jälleen. Yleisömäärärajoitukset ovat kuitenkin yhä voimassa, joten täysiä katsomoita ei juurikaan nähdä. Kotikatsojien onneksi Ruutu kuitenkin televisioi kaikki Suomen Cupin ottelut.
Kilpailun tässä vaiheessa kaikki kahdeksan mukana olevaa Veikkausliiga-seuraa kohtaavat vieraskentällä alemman sarjatason joukkueen. Kotijoukkueista neljä pelaa Ykkösessä, kaksi Kakkosessa ja kaksi Kolmosessa. Ottelut on jaettu kahdelle päivälle ja neljälle eri kellonajalle, joten TV-katsojien on mahdollista katsoa helposti jopa neljä ottelua.
Tiistain alkuillassa Veikkausliigaan noussut TPS kohtaa Vantaalla Kolmosen Tikkurilan Palloseuran. Mielenkiintoinen pelaaja isäntien kokoonpanossa on tietysti Aleksi Ristola, joka on pelannut urallaan 179 veikkausliigaottelua. 30-vuotias kärkimies on kiertänyt monissa seuroissa, mutta eniten pelejä Ristolalla on juuri TPS:n paidassa, 90.
Koska joukkueiden välissä on kolme sarjaporrasta, on TPS tietysti suosikki. Optimaalinen sen lähtötilanne ei kuitenkaan ole. Harjoituspelit ovat olleet nihkeitä, ja loukkaantuneina ovat Rasmus Holma, Eliécer Espinosa, Jesper Karlsson, Alim Moundi ja Jonni Peräaho. Lisäksi Aldayr Hernández on pelikiellossa.
TiPS avasi kautensa Kolmosessa 3-0 -voitolla PuiUsta, 235 katsojan läsnäollessa. Yleisöä pääsee Tikkurilaan tänäänkin, ja liput ovat käyneet hyvin kaupaksi. Ottelussa on auki myös olutkatsomo.
Helpolla ei pääse koitoksessaan välttämättä HJK:kaan. Se kohtaa vieraissa Veikkausliigasta viime kaudella pudonneen KPV:n.
Ottelu pelataan Ykspihlajan urheilukentällä eli ”Wembleyllä”, sillä Kokkolan Keskuskentän tekonurmi on vielä viimeistelyvaiheessa. Peli on loppuunmyyty. Viime elokuussa KPV kukisti juuri eurokentiltä pudonneen HJK:n Kokkolassa maalein 2-1. Molemmat lukeutuvat tällä kaudella omissa sarjoissaan suurimpiin voittajasuosikeihin, joten odotettavissa voi olla tasainen peli.
Kotkassa cup-voittoa puolustava Ilves kohtaa viime kaudelta tutun joukkueen. KTP ja Ilves pelasivat viime vuonna samassa vaiheessa vastakkain, ja Ilves vei voiton 2-0 Iiro Järvisen ja Paul Tendengin maaleilla. Asetelmat ovat nyt oikeastaan samat. Tappioitta lohkovaiheen selvittänyt Ilves on suosikki, mutta KTP kuuluu neljännesvälierävaiheen yllätysvalmiimpiin ryhmiin. Arto Tolsa -areenalle myydään 450 pääsylippua.
Mikkelissä kohtaavat kaksi sarjanousijaa, Ykköseen noussut MP ja Veikkausliigaan palannut Haka. Lippuja peliin on myyty vain ennakkoon, eikä niitä saa enää portilta.
Enää reilu vuorokausi siihen, että #SuomenCup pääsee jatkumaan! Tätä on TODELLA odotettu. Tässä vielä kertauksena Neljännesvälierien otteluparit sekä tiivis ennakko tulevista otteluista.
palloliitto.fi/jalkapallouuti…
palloliitto.fi/jalkapallouuti…
HUOMENNA! Miesten #SuomenCup'in neljännesvälierät!

Tässä lohkovaiheen TOP5-maalit! Mikä osumista on sinun suosikkisi?
Nana Boateng, @KuPS1923
Lucas Kaufmann, @EsportHonka
Eetu Vertainen, @hjkhelsinki
Iiro Järvinen, @IlvesEdustus
Eetu Muinonen, @ropsrovaniemi
Tässä lohkovaiheen TOP5-maalit! Mikä osumista on sinun suosikkisi?
LUE MYÖS:
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Suomi löi Espanjan!
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Suomi löi Espanjan!
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
