Saksalaislehti Sport Bild kertoo, että Bayern Münchenin keskikenttäpelaaja Thiago Alcántaran tilanteessa on tapahtunut täyskäännös. Espanjalaisen jatkosopimuksen viimeisetkin yksityiskohdat oli laadittu valmiiksi, ja uuden kontrahdin julkistuksen piti olla enää ajan kysymys. Nyt 29-vuotias pelaaja on kuitenkin muuttanut mielensä, eikä aiokaan allekirjoittaa sopimusta.

Thiagon nykyinen sopimus ulottuu kesään 2021. Siksi maisemanvaihto onkin lehden mukaan mahdollista, ellei jopa todennäköistä, jo tänä kesänä. Näin Bayern voisi saada pelaajastaan vielä siirtokorvauksen.

Lehden mukaan Thiago arvelee, että hänellä voi olla viimeinen tilaisuus siirtyä vielä toiseen eurooppalaiseen huippuseuraan tai uuteen maahan. Myös Espanjaan paluu on mahdollista.

Bayern-johto suhtautuu Thiagon mahdolliseen lähtöön suhteellisen myötämielisesti, sillä Joshua Kimmich ja Leon Goretzka ovat loistaneet keskikentän keskustassa. Thiagon myynnillä saataisiin myös lisää pelivaraa uusiin hankintoihin, kuten pitkän huhutun Leroy Sanén ostamiseen.

Vielä Bayern ei ole Thiagosta tarjouksia saanut, mutta joukkueen sisältä tulevien lähteiden mukaan Liverpoolin uskotaan olevan hänestä kiinnostunut. Reds-valmentaja Jürgen Klopp pitää Thiagoa kovassa arvossa, ja näkee joukkueensa keskikentässä vielä parantamisen varaa.

[readmore from=Alcantara-Thiago]

Bayernin mahdollisesta hintapyynnöstä Sport Bild ei arviota esitä. Transfermarkt arvioi Thiagon 48 miljoonan euron arvoiseksi.

Thiago siirtyi Bayerniin kasvattajaseurastaan Barcelonasta kesällä 2013 siirtosumman ollessa 25 miljoonaa euroa. Thiago on pelannut Bayernissa kaikkiaan 230 ottelua (31 maalia ja 37 maalisyöttöä). Tämän kauden 35 ottelussa Thiago on tehnyt kolme ja syöttänyt kaksi maalia. Koronatauon jälkeen Thiago on pelannut vain kolme ottelua nivusvamman ja sitä seuranneen leikkauksen vuoksi.

Lähde: Transfermarkt