Gnistan – Jaro: Tasainen ottelu tiedossa
Kuva: Juha Tamminen
Ykkönen
Gnistan – Jaro
Sunnuntai 05.07. klo 18:30
Sunnuntain jalkapallonosto otetaankin kotimaasta ja toiselta sarjatasolta. Ykköseen täksi kaudeksi suvereenilla tavalla noussut Gnistan toivottaa Oulunkylään tervetulleeksi tälle sarjatasolle juuttuneen Jaron. Molemmille joukkueille ottelu on sarjakauden toinen. Poikkeusjärjestelyjen vuoksi Gnistanin kotiareenalle pystytään ottamaan enintään 700 katsojaa.
Gnistan avasi kauden ansaitulla 2-0 tappiolla AC Oulua vastaan. Oululaiset veivät varsinkin alussa ottelua mielin määrin, mutta jatkossa Gnistankin pääsi peliin mukaan. Jos maalipuut olisivat olleet suosiollisempia, olisi vieraidenkin maalitili saatu avattua. Kotiottelut tulevat tällä kaudella olemaan Roberto Nuccion suojateille äärimmäisen tärkeitä, jotta tarvittavat pisteet sarjassa menestymiseen saadaan riivittyä kasaan.
Jaron vierasottelu AC Kajaania vastaan oli tapahtumarikas. Ikävin tapaus oli Johan Brunellin paha loukkaantuminen, jonka vuoksi ottelu oli pitkään pysähdyksissä. Myös Jim Myrevik kolhi itseään joutuessaan toisen varoituksen myötä pihalle ensimmäisen jakson lopussa. Jaro nousi ottelussa tasoihin vasta hetkeä ennen päätösvihellystä. Täksi kaudeksi nuorentunut Jaro ei kuulu aivan Ykkösen kuumimpiin nousijasuosikkeihin.
Lyö vetoa ottelusta:
Gnistanilla riittää avausottelusta parannettavaa, mutta en saa joukkuetta altavastaajaksi kotona Jaroa vastaan. Vetomarkkinat ovat reagoineet ensimmäiseen otteluun liikaa ja tasaisen ottelun vetosuositukseen lykätään kotivoittoa: Gnistan voittaa ottelun kertoimella 2,90. tarjoaa 100% talletusbonusta. Saat 25 euroon asti talletuksen heti tuplana tilille. Lisäksi luvassa mm. 5 euron ilmaisveto! Kierrätysvaatimus on niin helppo, ettei mitään järkeä. Vain 1x kierrätys! LYÖ VETO Lunasta in 100% talletusbonus näin:- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat 25 euron talletuksella 50€ pelirahaa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Mircea Lucescu on kuollut
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa