Some reagoi Veikkausliiga-kauden ensimmäisiin potkuihin – ”Nyt oli herkkä liipaisinsormi”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa nähtiin maanantaina kauden ensimmäiset valmentajapotkut, kun Helsingin IFK ilmoitti antaneensa kenkää norjalaiselle Tor Thodesenille.
Viime vuoden alussa HIFK:n päävalmentajaksi nimitetty Thodesen johdatti Tähtirinnat viime kaudella Veikkausliigassa seitsemänneksi, mutta tämän kauden heikot tulokset saivat seurajohdon reagoimaan.
Suomen Cupissa HIFK jäi voitoitta alkulohkovaiheeseen, ja Veikkausliigassa helsinkiläiset ovat aloittaneet kautensa yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla, joista kummatkin tulivat kotikentällä.
Kokosimme sosiaalisesta mediasta Veikkausliigan seuraajien ja HIFK:n kannattajien kommentteja Thodesenin lähtöpasseista. Valtaosa tuntuu olevan sitä mieltä, että HIFK teki hätäisen päätöksen.
– Oho, nyt oli herkkä liipaisinsormi, jos pelkästään tuloksista oli kiinni, kommentoi Joni Twitterissä.

Nyt tuli puun takaa. Kausi on kuitenkin alussa. Tuntuu hassulta, että menestymättömyys Suomen Kulhossa on osasyy tähän, kun minäkin tiesin, ettei Thodesen ollut juuri lainkaan kiinnostunut koko kilpailusta. #veikkausliiga
TIEDOTE: Valmentajamuutos HIFK:ssa
Tor Thodesen ei enää toimi HIFK:n jalkapallon päävalmentajana. Valmentajina jatkavat Teemu Kankkunen (UEFA Pro) ja Mike Keeney (UEFA Pro).
Kiitämme Toria hänen ajastaan seurassa ja toivotamme hänelle onnea tulevaan!
hifkfotboll.fi/2020/07/tiedot…

- Tor Thodesenille lähtöpassit HIFK:sta – ”Muutos oli tehtävä nyt”
- HIFK:sta kenkää saanut Tor Thodesen antoi suoraa palautetta seurajohdolle: ”Otin tietoisen riskin”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin