HIFK-vahti hyväksyi häntä loukanneen huipputoimittajan anteeksipyynnön – välienselvittely tapahtui kasvokkain
Kuva: Juha Tamminen
Arnold Origin ja Pekka Holopaisen kiista on ohi. HIFK:n maalivahti ja arvostettu urheilujournalisti kohtasivat toisensa torstaina Holopaisen pyydettyä pelaajalta kasvokkain anteeksi käyttäytymistään.
Holopainen loukkasi Origia vihjailtuaan maalivahdin syyllistyneen viime viikon Veikkausliigan ottelussa ja FC Interiä vastaan ottelumanipulointiin (lue lisää). HIFK:n pelaaja sai kaksi peräkkäistä varoitusta protestoituaan pelin ratkaissutta rangaistuspotkutuomiota.
Origi vahvistaa nyt, että riita kaksikon välillä on selvitetty. Holopainen myös twiittasi itse, että riita on nyt ohi ja kehui HIFK-vahtia.
– Holopainen otti yhteyttä ja halusi tavata minut, joten päätimme käydä yhdessä lounaalla eilen. Näin hänen silmistään, että hän todella oli pahoillaan. Hän kertoi sen (julkaisuajankohdan) olleen synkkä hetki hänelle henkilökohtaisesti. Pystyin meidän keskustelumme perusteella toteamaan, että hän todella myös tarkoitti anteeksipyyntöään. Kaikki meistä on joskus tehnyt virheitä tai typeriä asioita, jotka ovat myöhemmin kaduttaneet. Hän katui virhettään, joten pystyin antamaan hänelle anteeksi, Origi kertoi HIFK:n julkaisemassa tiedotteessa.
– Meidän yhteiskunnassamme liikkuu tänä päivänä paljon virheellisiä huhuja, sekä muiden tekemien virheiden esiin nostamista sosiaalisen median alustoilla. En halua olla osana tätä, sillä olen itsekin tehnyt virheitä elämässäni. Jos joku tekee virheen, mutta jälkeenpäin osoittaa aitoa katumusta ja pyytää anteeksi, voi tilanteen käydä läpi molempien osapuolten kesken, sekä jatkaa eteenpäin elämässä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Simo Valakarin suojatin koomailu on nähtävä itse – ”Tämä on silkkaa komediaa”
- Atalanta nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon viimeisellä sekunnilla
- Benjamin Källmanin pahimman uhkaajan taustalla erikoinen tarina
- Pelaaja kosi naisystäväänsä kentällä – seuraavalla viikolla kävi nolosti
- HJK:n lento Euroopassa katkesi – PSG näytti, missä menee maailman huippu
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Jättiyllätys! Norjalaisihme murskasi Interin Mestarien liigassa
- Virallista: Saku Ylätupa palaa Veikkausliigaan
- FIFA puuttumassa ajanpeluuseen – uusi sääntö muuttaisi peliä merkittävästi
- Tähtipelaajalta murtui leuka ja hampaat – Serie A:ssa nähtiin raju törmäys
- Virallista: Keskikenttäpelaaja jättää HJK:n – siirtyy toiseen Veikkausliiga-seuraan
- Virallista: Lucas Bergströmin valmentaja vaihtuu
- Virallista: FC Inter lainasi hyökkääjän Norjasta
- Toimittaja: Ville Kosken valmentaja saattaa vaihtua lähiaikoina
- Hurja derby Euroopassa – vierasfanit sytyttivät katsomossa tulipalon
- UEFA määräsi Benfican Prestiannille väliaikaisen pelikiellon rasismitutkinnan keskellä