Aluehallintavirastot tiedottivat lokakuun koronarajoituksista – yleisöä pääsee Suomen Cupin finaaleihin
Kuva: Juha Tamminen
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedotti tiistaina, että Suomessa on todettu 149 uutta koronatartuntaa. Tartuntamäärät ovat Suomessa jälleen selvässä kasvussa. Viimeisen kaksiviikkoisen aikana Covid-19 -tartuntoja on todettu kaikkiaan 858 eli yli kaksi kertaa enemmän kuin sitä edeltäneiden kahden viikon tarkastelujakson aikana (356).
Siitä huolimatta maan eri aluehallintovirastot tiedottivat tiistaina, ettei kokoontumis- ja yleisötapahtumarajoituksia toistaiseksi kiristetä, vaan lokakuussa mennään samoilla rajoituksilla kuin syyskuussakin. Se on tietysti hyvä uutinen eri sarjojen joukkueille, mutta tärkeää myös sikäli, että näin ollen miesten ja naisten Suomen Cupin loppuotteluihin voitaneen ottaa rajoitetusti yleisöä.
Lounais-Suomen AVI:n tämänpäiväisen tiedotteen keskeisin osa kuuluu näin:
– Tartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Lounais-Suomen aluehallintovirasto on 22.9.2020 päättänyt, että yli 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi lokakuussa järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa syyskuun tapaan silloin, kun tapahtumajärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden.
Tapahtumien turvallisuudesta kehotetaan jatkossakin huolehtimaan turvaamalla 1-2 metrin turvavälit osallistujien tai seurueiden välille, muistuttamalla ihmisiä jonojen muodostumisen välttelemisestä sekä tarjoamalla mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen lokakuun tapahtumarajoituksista toimialueellaan. Tiedote avi.fi/web/avi/-/loka…
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”