Huuhkajien kapteeni Tim Sparv oli todella pettynyt – Lukas Hradecky avasi viime hetken nousuaan: ”Näin sieluni silmin”
Kuva: Getty Images
Suomi koki niukan 0-1-tappion Walesille Nations Leaguen avausottelussa Helsingin Olympiastadionilla. Kapteeni Tim Sparv oli pettynyt tulokseen, mutta pelistä löytyi myös hyviä asioita.
Suomi pelasi puolustaessa 5-3-2-muodossa ja hyökätessä ryhmitys kääntyi 3-5-2-muotoon, jossa laidoilla viilettivät lähes koko pelin Jere Uronen ja Ilmari Niskanen. Suomi onnistui puolustamaan keskustaa hyvin, eikä Wales päässyt juuri ollenkaan tekopaikoille.
Wales sai lopulta yhden laukauksen maalia kohden 80. minuutilla, ja se riitti voittoon. Kieffer Moore jatkoi Daniel Jamesin vasemmalta tulleen kovan ja matalan keskityksen maaliin boksin sisältä Hradeckyn käsien kautta maaliin.
– Totta kai todella pettynyt fiilis, häviäminen ei ole ikinä hauskaa, Sparv totesi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Ensimmäisen puoliajan alussa Suomen keskikentällä pallo poltteli jaloissa. Sparville ja Joni Kaukolle sattui muutama paha pallonmenetys, joista Wales lähti nopeasti hyökkäämään. Suomen pelaaminen kuitenkin parani huomattavasti alun kankeuden jälkeen.
Toisella puoliajalla Suomi joutui puolustuskannalle, ja hyökkääminen oli alun Leo Väisäsen tolppalaukauksen jälkeen lähes olematonta.
Sparv kertoi mahdollisen syyn ottelun kankeaan alkuun, ainakin omalta osaltaan.
– Oma peli ihan ok. Puolustuspeli toimi ihan hyvin. Omien laskujeni mukaan minulle tuli kaksi harhasyöttöä, jotka ainakin muistan. Olen treenannut viikon verran ja tämä oli sitten ensimmäinen kunnon peli. Siihen nähden ihan ok suoritus mielestäni. Tosi pettynyt olen tietysti, Sparv kommentoi.
”Näin sieluni silmin”
Maalivahti Lukas Hradecky joutui poimimaan pallon kertaalleen selkänsä takaa. Hyökkääminen tuotti Suomelle vaikeuksia. Hradecky näki ongelmaksi sen, että Suomi joutui tekemään peliä liian alhaalta. – Ei tietenkään toivotunlainen startti. Puolustussuuntaan toimi mielestäni ihan hyvin. Kakkospallot jäivät aika hyvällä prosentilla meille. Ehkä me ei oikein päästy tarpeeksi läheltä antamaan niitä linjan puhkovia syöttöjä. Hradecky nousi vielä viimeisillä hetkillä ylös kulmapotkutilanteeseen. Pallo tulikin lopulta Hradeckylle, joka yritti päällään jatkaa pallon taka-alueelle. – Näin sielun silmin, että siellä olisi ollut takatolpalla joku väijymässä. Paljon hyvää, jotain huonoa ja parannetaan Irlannissa, Hradecky totesi. Suomi kohtaa ensi sunnuntaina Irlannin vieraskentällä.LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- SJK:n jättänyt Murilo löysi uuden seuran
- Miika Nuutinen turhautui HJK:n peliesitykseen: ”Toisesta puoliajasta ei ole mitään positiivista sanottavaa”
- MTV: Tässä on KTP:n uusi päävalmentaja
- Ilves tarttui isoon tilaisuuteen
- Draamaa! Hurjia tapahtumia Veikkausliigan ratkaisukierroksilla
- Ranskassa kuohuu nuoren supertähden takia
- Glen Kamaran valmentaja saa sittenkin pitää työpaikkansa
- Virallista: FF Jaron uusi päävalmentaja selvillä – ”Haluan nähdä Jaron, jolla on lähtökohtaisesti hyökkäävä ajattelutapa”
- Glen Kamara ja Tuomas Ollila pääsivät kentälle Ligue 1:ssä!
- Lucas Bergström debytoi Mallorcan tolppien välissä – piti heti nollapelin
- MTV: Tässä on KTP:n uusi päävalmentaja
- Ranskassa kuohuu nuoren supertähden takia
- Djurgården pelaa valtavan pelin viikonloppuna – Honkavaara: ”Jos mietimme sijoitustamme sarjataulukossa…”
- Lucas Bergström debytoi Mallorcan tolppien välissä – piti heti nollapelin
- Tanskalaisten käytös Parkenilla paljastaa synkän todellisuuden Helmarien tappion taustalla
- Glen Kamara ja Tuomas Ollila pääsivät kentälle Ligue 1:ssä!
- Ilves tarttui isoon tilaisuuteen
- Veikkausliiga-seura tiputti sopimusuutisia
- Virallista: FF Jaron uusi päävalmentaja selvillä – ”Haluan nähdä Jaron, jolla on lähtökohtaisesti hyökkäävä ajattelutapa”
- Draamaa! Hurjia tapahtumia Veikkausliigan ratkaisukierroksilla