Käsittämätön sulaminen: HJK tuhri voiton viime hetkien nukahduksilla – TPS nousi suosta
Kuva: Juha Tamminen
HJK ja TPS päätyivät Helsingissä pistejakoon dramaattisen lopun jälkeen. HJK oli jo laskettelemassa helpohkoon 2-0-voittoon, mutta niin vain turkulaiset vieraat kampesivat loppuhetkillä tasoihin. Vieraiden maalivahti Jere Koponen seisoi päällään läpi ottelun ja hän nappasi kiinni kaiken, mikä vain oli otettavissa. Ja hieman enemmän.
HJK:lla riitti loistavia maalipaikkoja ottelun alusta alkaen. Heti viidennellä peliminuutilla Koponen tiputti eteensä Riku Riskin painavan laukauksen boksin reunalta. Kakkospallossa oli ensimmäisenä paikalla David Browne, joka ei kuitenkaan saanut tyhjän maalin edestä palloa reppuun, vaan viimeistely karkasi taivaan tuuliin yli TPS-maalin.
Pari minuuttia myöhemmin Koponen veti pidemmän korren Riskin päästyä nokikkain hänen kanssaan. Oikea-aikainen vastaantulo kuitenkin esti Riskin maalintekoaikeet.
Etenkin toisella puoliajalla Koponen oli lähes ohittamaton. 51. minuutilla Rasmus Schüller pääsi kokeilemaan noin 10 metristä, mutta Koponen sai huikealla tavalla kätensä laukauksen eteen.
Muutamaa minuuttia myöhemmin Schüller yritti jälleen. Valtteri Morenin nappikeskitys löysi Schüllerin vapaana maalin edestä, mutta Koponen torjui jälleen upeasti.
Upeita torjuntoja seurasi ensimmäinen takaisku. TPS:n hyökkäyksen jälkeen turkulaisten puolustus jäi avoimeksi, ja HJK pääsi iskemään vastaan. Riski pääsi leikkaamaan oikealta laidalta keskelle ja hänen vasemman jalan laukaus painui vastustamattomasti alakulmaan TPS-puolustajien jalkojen välistä.
Liika on liikaa Jere Koposellekin - Riku Riski sooloilee Klubille vapauttavan johto-osuman #ruutu #veikkausliiga ruutu.fi/video/3694046
Se on maailman luokan osuma se! - Alho-Väyrynen -tandem lopettaa kerralla TPS:n pyristelyt #ruutu #veikkausliiga ruutu.fi/video/3694062
TPS ei luovuta! - Jakonen passaa ja Ääritalo ohjaa tyylillä sisään #ruutu #veikkausliiga ruutu.fi/video/3694070
Mitä ihmettä Helsingissä tapahtui? - TPS jyräsi lisäajalla väkisin tasoihin! #ruutu #veikkausliiga ruutu.fi/video/3694071
LUE MYÖS:
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa