Espanjalaispuolustaja kertasi yhteenottoaan Neymarin kanssa: ”Sain WhatsAppissa yli kaksi miljoonaa viestiä”

Kuva: Getty Images
Ranskan pääsarjassa pelattiin syyskuun puolivälissä klassikko PSG-Marseille. Ottelun voitti Marseille maalein 1-0, mutta eniten puhuttivat lisäajalla nostetut peräti viisi punaista korttia.
Ángel Di María sai jälkikäteen neljän ottelun pelikiellon sylkemisestä, mutta kohun keskiöön päätyivät varsinaisesti Neymar ja Marseillen espanjalaistoppari Álvaro González. Neymar läpsäytti nujakassa Gonzálezia niskaan ja sai suoran ulosajon.
PSG:n brassitähti syytti välittömästi pelin jälkeen Gonzálezia rasismista ja jatkoi väitteidensä esittämistä myöhemmin. Myöhemmin puolestaan esiin nousi epäilyjä, että Neymarkin oli solvannut rasistisesti Marseillen japanilaispelaaja Hiroki Sakaita, ja provosoinut Gonzálezia kehnolla tavalla. Sekä Neymar että González selvisivät kuitenkin selvittelyjen ja haastattelujen jälkeen lisärangaistuksetta.
Marseille kertoi jo pian ottelun jälkeen, että González oli saanut tapahtumien jälkeen tappouhkauksia. Nyt pöly on jo aika lailla laskeutunut, mutta González kertoi AS:n haastattelussa, että ajat olivat hänelle henkisesti raskaita.
– Nyt voin taas ihan hyvin. Pahinta olivat ne viikot ennen kurinpitovaliokunnan kuulemista. Sen jälkeen rauhoitin, sillä siellä totuus tuli esiin, 30-vuotias González totesi.
– Nyt haluaisin ajatella vain jalkapalloa, sillä sen takia olen Marseillessa ja pelaan yhtä urani parhaimmista jaksoista.
Ranskan jalkapalloliitto LFP ei voinut todistaa Gonzálezin herjanneen Neymaria rasistisesti. Varsinaisen lokamyrskyn puolustaja silti sosiaalisessa mediassa niskaansa sai, sillä Neymar on globaalisti valtavan suosittu pelaaja. González kertoi viettäneensä paljon myös unettomia öitä.
– Ymmärsin tapahtuneen mittaluokan, kun laskeuduimme Marseillen lentokentälle. En niinkään Neymarin sanojen takia, koska kentällä voidaan ymmärtää jotain väärin, vaan siksi, mitä kännykkääni saapui.
– Sain WhatsAppin kautta yli kaksi miljoonaa viestiä. Silloin ymmärsin, että asia oli karannut käsistä. Ei vain julkista Álvaroa koskien, vaan myös Álvaron yksityiselämän osalta.
González kertoo rauhoittuneensa, kun hän kohtasi Marseillen kannattajia muutamia päiviä ottelun jälkeen.
– Tapasin Marseillen kannattajia seuran ehdotuksesta. Asumme kaupungissa, jossa rasisti ei voisi asua. Kohtaamme kaikenlaisia ihmisiä ja halusin saada tällä tavalla rauhan.
– Tietääkseni, että seura, kannattajat ja kaupunki tukisivat minua, tapasin faneja. Sen jälkeen rauhoituin.
– Kaikenlaiset saamani uhkaukset pelottivat minua. Tiesin, ettei mitään jalkapallopeliä ja klassikkoa suurempaa ollut tapahtunut, mutta rauhoituin vasta, kun sain tietää, etten saanut rangaistuksesta. En silti pystynyt nukkumaan rauhallisesti, González muistelee.
Voitto oli Marseillelle ensimmäinen PSG:stä yhdeksään vuoteen, mutta hieno saavutus jäi lopun nujakan varjoon.
– Se oli minusta pahinta. Kahden-kolmen viikon ajan ei puhuttu lainkaan sitä, että voitimme Mestarien liigan finaalissa pelanneen joukkueen ensi kertaa yhdeksään vuoteen. Saavutustamme ei arvostettu.
[readmore from=Gonzalez-Alvaro]
– Nyt, kuukautta myöhemmin, sen alkaa muistaa ja totta puhuen on upeaa voittaa Parc des Princesillä. Sen jälkeen pelasimme vielä Lyonia vastaan tasan, vaikka olimme 75 minuuttia alivoimalla.
Sitä, oliko Neymarin jättäminen lisärangaistuksetta, González ei halunnut arvioida.
– Siihen en ota kantaa. Halusin ainoastaan, että minun maineeni puhdistetaan, itseni ja tulevaisuuteni takia. Pelaan ammattilaisurani parasta aikaa mahtavassa, fyysisessä liigassa. En ota kantaa Neymarin tilanteeseen. Hän sai jo kahden ottelun suoran pelikiellon. Minä en ole ikinä vienyt kentän ulkopuolelle sitä, mitä minulle on voitu kentällä sanoa, González lisäsi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Glen Kamaran Rennes suunnittelee valmentajanvaihdosta – tässä ykkösvaihtoehto uudeksi valmentajaksi
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”