Ykkösessä on jouduttu tekemään tällä kaudella toistaiseksi kaksi ottelusiirtoa koronatilanteen vuoksi. Ottelu MP-KTP siirrettiin syyskuun puolivälin tietämissä pelattavaksi 20.10. Mikkelin lisääntyneiden koronatartuntojen ja tilapäisesti kiristettyjen yleisörajoitusten vuoksi.

26.9. tehtiin puolestaan päätös ottelun AC Kajaani-MYPA siirrosta MYPA:n pelaajistoon kohdistuneen koronavirusepäilyn vuoksi. Epäily osoittautui lopulta aiheettomaksi. AC Kajaani-MYPA -ottelun uusi pelipäivä on 21.10.

Nyt koronapandemia on johtamassa jo kolmanteen ottelusiirtoon Ykkösessä. Sarjassa neljäntenä oleva VPS on pyytänyt palloliitolta ensi lauantain 10.10. ohjelmistossa olevan VPS-KTP -ottelun siirtoa. Syynä tähän on Vaasan akuutisti vaikea koronavirustilanne. Mikäli siirtotoive toteutuu, merkitsee se nousutaistelussa olevalle KTP:lle jo toista koronan takia siirrettyä peliä.

– Tässä tilanteessa ottelusiirto on nähdäksemme ainoa oikea ja vastuullinen toimenpide, VPS:n puheenjohtaja Timo Harri kommentoi VPS:n tiedotteessa.

Vaasan sairaanhoitopiirissä siirryttiin maanantaina koronaepidemian laajan leviämisen vaiheeseen, ja suurin osa sairaanhoitopiirin tartunnoista on nimen omaan Vaasassa.

Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta päätti maanantaina kieltää yli 50 hengen tilaisuudet Vaasassa 25.10. asti. Lautakunta suosittaa vahvasti, että joukkueurheilussa ja joukkueurheilun kilpailutoiminnassa pidetään tauko samaan päivämäärään saakka. Se suosittelee myös, että yli 20 hengen kokoontumisia ei pidetä sisä- eikä ulkotiloissa.

Samasta syystä jääkiekon Liigan Sportin neljää ensimmäistä kotipeliä siirrettiin pelattavaksi myöhempänä ajankohtana.

Myös kaksi VPS:n edustusjoukkueen jäsentä on asetettu karanteeniin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi. Muun joukkueen harjoitteluun karanteeni ei vaikuta.

VPS tiedottaa kotiotteluidensa järjestelyistä, kun se saa Palloliitolta vastauksen anomukseensa. VPS:n loppukauden ohjelmassa on ensi lauantain KTP-pelin lisäksi myös alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 24.10. pelattava ottelu VPS-Gnistan.

[readmore from=Ykkönen]

Ykkösen päätöskierros on määrä pelata samalla kellonlyömällä 31.10. Toiseksi viimeinen kierros pelataan kokonaisuudessaan 24.10.

Jos VPS:n molemmat jäljellä olevat kotipelit pitää pelata vasta 25.10. jälkeen, joutunee Palloliitto harkitsemaan, pitääkö Ykkösen päätöskierrosta siirtää eteenpäin. Mahdollisten Veikkausliigan nousukarsintojen osalta tämä onnistuisi, sillä ne on suunniteltu pelattavaksi vasta marraskuun lopussa.