VPS tiedotti koronatilanteesta: Neljä tartuntaa – loppujoukkueen karanteeni päättymässä

Kuva: Juha Tamminen
Ykkösessä pelaava VPS tiedotti maanantaina joukkueen tilanteesta koronatartuntojen suhteen.
– Edustusjoukkueesta on testeissä löytynyt yhteensä neljä koronavirustartuntaa. Ensimmäinen näistä todettiin viime viikon alussa, ja heti tuloksen saamisen jälkeen koko joukkue meni karanteeniin. Kolme muuta tartuntaa todettiin loppuviikosta. Kaikki sairastuneet ovat hyväkuntoisia ja eristyksissä kotihoidossa. Kaikki muut testatut VPS:n edustusjoukkueen jäsenet ovat saaneet negatiivisen testituloksen. Seuraamme tilannetta edelleen ja teemme toimenpiteitä tarvittaessa.
Valtaosa vaasalaisryhmästä pääsee normaaliin toimintaan pian.
– Lukuun ottamatta koronatartunnan saaneita henkilöitä, pääsee joukkue karanteenista myöhemmin tämän viikon aikana ja voi AVI:n ohjeiden mukaisesti jatkaa taas normaalia harjoitteluaan.
Ottelutapahtumien suhteen joudutaan poikkeuksellisiin toimiin. Kotiotteluita joukkueella on jäljellä vielä kaksi.
– VPS saa edelleen jatkaa joukkueharjoituksia, mutta voi pelata kotiottelunsa vain tyhjille katsomoille.
Tilanteesta neuvotellaan vielä Palloliiton kanssa. VPS tiedottaa kauden viimeisiä otteluita koskevista päätöksistä ja järjestelyistä tarkemmin mahdollisimman pian. Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä, että kausi voidaan pelata loppuun päivitetyn otteluohjelman mukaisesti.
Tietojen mukaan Pohjanmaalla muutkin katsomot jäävät vajaakäyttöön; ainakin lauantain FF Jaro – AC Kajaani -ottelu pelataan ilman yleisöä.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Casper Terhon valmentaja vaihtumassa Belgiassa
- Kaksi punaista, yhdeksän maalia, epäonnistunut pilkku – PSG murjoi Mestarien liigassa
- Bayern-tähden loukkaantumisesta hyviä uutisia
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle

- HJK:n jättänyt Hassane Bandé testissä tutussa seurassa: ”Jos kaikki menee hyvin, voi hän tuoda lisäarvoa joukkueelle”