AC Milanin hyökkääjä Zlatan Ibrahimović paukuttaa yhä maaleja liukuhihnalta, vaikka hänelle tuli lokakuussa mittariin 39 vuotta.

Ruotsalaistähti on pelannut tällä kaudella kymmenen ottelua ja tehnyt 11 maalia. Ibrahimović jakaa parhaillaan Serie A:n maalipörssin kärkisijan 35-vuotiaan Cristiano Ronaldon ja 27-vuotiaan Romelu Lukakun kanssa.

Monet olettivat, että Ibrahimović lähti jo jäähdyttelemään uraansa, kun hän siirtyi keväällä 2018 Manchester Unitedista Yhdysvaltoihin Los Angeles Galaxyn riveihin. Hän palasi kuitenkin viime tammikuussa eurooppalaiseen huippusarjaan ja nyt hän pyrkii palauttamaan Milanin Italian mestariksi kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Ibrahimović sanoo UEFA:n haastattelussa, että rahan takia hän ei uraansa pitkitä.

– Olen 39, eikä minulla ole saavutuksieni ansiosta tarvetta tehdä enää töitä, mutta minulla on yhä paloa tähän. En ole ikinä tyytyväinen, ja haluan aina enemmän. En näe monia minun ikäisiä pelaajia, jotka pelasivat tai pelaavat kuten minä nyt.

– Yleensä pelaajan suoritustaso alkaa laskemaan, kun täyttää 30 vuotta, ja silloin lopetetaan. Minä rupesin kehittymään entistä enemmän, kun täytin 30.

Ibrahimovićin mukaan hänellä ei ole mitään poppakonsteja tai kalliita hoitoja, joilla hän pitää kroppansa kunnossa.

– Olen kuullut jenkkiurheilijoiden sanovan, että he käyttävät yli miljoonan [dollaria] pitääkseen kropastaan huolta. Minä olen 39-vuotias ja minä olen kunnossa. Pelaan korkeimmalla tasolla. En käytä yhtään rahaa pysyäkseni kunnossa.

Ibrahimović ja kumppanit porskuttavat 12 kierroksen jälkeen Serie A:n piikkipaikalla. Kuva: Getty Images

– Salaisuus ei ole siinä, kuinka paljon käyttää rahaa. Salaisuus on pään sisällä. Kyse on siitä, kuinka paljon haluaa sitä, kuinka paljon on valmis uhraamaan. Siinä on se salaisuus. Kyse on mentaliteetista ja mentaliteetti ei maksa mitään.

Ibrahimović myöntää kuitenkin, että nelikymppisenä pelaamisessa on omat haasteensa.

– Haluisin Zlatanin aivot ja 25-vuotiaan kropan! Väsyn nykyään nopeammin kuin nuorempana. Nukun paljon, koska minun on palauduttava enemmän. Ennen minulla meni noin päivä palautua peleistä, jotta tunsin oloni hyväksi ja todella tuoreeksi. Nyt tarvitsen 2-3 päivää, mikä on normaalia minun iässäni.

– Aion pelata korkeimmalla tasolla niin kauan kuin minusta on siihen. Sinä päivänä, kun minusta ei enää ole siihen, lopetan pelaamisen, koska haluan tuntea olevani elossa. Minulla on oltava tunne, että pystyn antamaan jotain takaisin.

– En halua mitään erityiskohtelua, koska olen 39. ”Hei, hidasta vähän” ja sellaista. Ei. Haluan, että minua tarkastellaan maailmanluokan tasolla ja verrataan kaikkiin muihin, koska silloin pusken itseäni eteenpäin entistä enemmän.