Bayer Leverkusenin tähtipelaajalla todettiin koronatartunta – sunnuntain ottelu ei ole vaarassa
Kuva: Getty Images
Bayer Leverkusenin keskikenttäpelaaja Kerem Demirbay on saanut positiivisen tuloksen koronavirustestissä.
Demirbayn, 27, tartunta todettiin perjantaina joukkueen palattua Ranskasta, jossa se voitti torstaina OGC Nicen 3-2 Eurooppa-liigassa. Huuhkajien ykkösvahti Lukas Hradecky pelasi tuttuun tapaan Leverkusenin tolppien välissä.
Kaikkien muiden Leverkusenin pelaajien ja työntekijöidet testitulokset olivat negatiivisia. Näin ollen Leverkusenin sunnuntainen vierasottelu Schalkea vastaan ei ole vaarassa peruuntua.
Demirbay eristettiin muusta joukkueesta välittömästi diagnoosin jälkeen, ja hän on ollut karanteenissa perjantaista lähtien. Saksan A-maajoukkueessakin esiintynyt Demirbay on oireeton ja voi hyvin.
Hän on pelannut tällä kaudella 12 ottelua tehden niissä yhteensä kaksi osumaa. Maalisyöttöjä hänellä on viisi – eniten kaikista Leverkusenin pelaajista.
Bayer Leverkusen on yhdeksän ottelun jälkeen Saksan Bundesliigassa neljäntenä. Sunnuntain vastustaja Schalke on sarjassa viimeisenä ja hakee yhä avausvoittoaan.
All further tests within the Werkself and the coaching staff were negative, so tomorrow’s match can still take place.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”