Jari Litmanen 50 vuotta: Ajax ja Barcelona onnittelivat ”ikuista legendaa” – Huuhkajien tähdiltä isoja ylistyssanoja
Kuva: Juha Tamminen
Jari Litmanen juhlii tänään, lauantaina, 50-vuotissyntymäpäiväänsä.
Legendaarinen suomalaispelaaja on saanut runsaasti onnitteluita sosiaalisen median välityksellä. ”Kuningasta” ovat muistaneet fanien lisäksi pelaajan entiset seurat, kuten Ajax ja Barcelona.
Litmanen nousi jalkapallomaailman huipulle Ajaxissa, jossa hän pelasi yhteensä 255 ottelua. 133 maalia takonut suomalaistähti juhli hollantilaisseuran riveissä myös Mestarien liigan voittoa, kahta UEFA Supercupin voittoa sekä viittä Hollannin mestaruutta.
– 50 vuotta vanha. Ikuinen legenda. Onnittelut, Jari Litmanen, twiittasi Ajax.
Jos alla oleva upotus ei näy, klikkaa tästä.
Barcelona välitti onnittelunsa Litmaselle puolestaan videon yhteydessä. Videolla suomalaislegenda heilutti Real Sociedadin verkkoja tammikuussa 2000. Kyseessä oli yksi hänen neljästä maalistaan katalonialaisseuran paidassa.
Jos alla oleva video ei näy, klikkaa tästä.
Lahden Reipas, jonka paidassa Litmanen teki uransa ensimmäisen maalin pääsarjatasolla, ei myöskään unohtanut oman kasvattinsa syntymäpäivää. Onnittelunsa välittivät myös FC Lahti, HJK ja MYPA, joita Litmanen edusti myöhemmin urallaan.
LUE MYÖS: Nämä maalit Jari Litmanen muistaa aina – ”Vaikea jättää yhteen tai kahteen”
– Kuningas tänään 50 vuotta. Jari Litmanen, sinä olet meille rakas. Ei uskoisi, että näin nuoret kaverit on jo viisikymppisiä. Onnea Litti nyt ja aina!
Jos alla oleva upotus ei näy, klikkaa tästä.
Kuningas tänään 50 vuotta.
Jari Litmanen, sinä olet meille rakas. Ei uskoisi, että näin nuoret kaverit on jo viisikymppisiä.
Synttärilahjaksi voi hankkia Reippaan kausareita: lahdenreipas.fi/artikkelit/298…
Onnea Litti nyt ja aina!
#jalkapallo #jarilitmanen #kuningas #lahti
Jari Litmanen, sinä olet meille rakas. Ei uskoisi, että näin nuoret kaverit on jo viisikymppisiä.
Synttärilahjaksi voi hankkia Reippaan kausareita: lahdenreipas.fi/artikkelit/298…
Onnea Litti nyt ja aina!
#jalkapallo #jarilitmanen #kuningas #lahti
KUNINGAS 50 vuotta! 

Paljon onnea Jari Litmanen! Juhlilmme Kuninkaan synttäriä jakamalla yhdessä @easportssuomi kanssa hänen Prime Iconinsa yhdelle teistä. Onnittele Littiä Klubin Instassa!
instagram.com/p/CLgvZU7ilYG/…
#HJK #Veikkausliiga #OnVainYksiLitti #FIFA21 #FUT21
Paljon onnea Jari Litmanen! Juhlilmme Kuninkaan synttäriä jakamalla yhdessä @easportssuomi kanssa hänen Prime Iconinsa yhdelle teistä. Onnittele Littiä Klubin Instassa!
instagram.com/p/CLgvZU7ilYG/…
#HJK #Veikkausliiga #OnVainYksiLitti #FIFA21 #FUT21
𝐊𝐮𝐧𝐢𝐧𝐠𝐚𝐬 𝐭ä𝐲𝐭𝐭ää 𝐭ä𝐧ää𝐧 
𝐯𝐮𝐨𝐭𝐭𝐚 - 𝐥ä𝐦𝐩𝐢𝐦ä𝐭 𝐨𝐧𝐧𝐢𝐭𝐭𝐞𝐥𝐮𝐭 𝐉𝐚𝐫𝐢 

#mypa #jarilitmanen #litti #kuningasjari #hyvääsyntymäpäivää
#mypa #jarilitmanen #litti #kuningasjari #hyvääsyntymäpäivää
Onnea Litmanen!
youtube.com/watch?v=Snuy00…
#FCLahti #Veikkausliiga #JariLitmanen
Nykyiset ja entiset #Huuhkajat onnittelevat
- Radio Voima: Jari Litmanen lupaa pelata vielä yhden ottelun, mutta ehto on kova
- Koronan viime keväänä sairastanut Jari Litmanen myönsi karun totuuden voinnistaan
- Jari Litmanen ei koskaan tavannut esikuvaansa Diego Maradonaa, vaikka se olisi ollut mahdollista: ”En oikeastaan ikinä halunnutkaan”
- Tiesitkö? – Tällainen rooli Jari Litmasella on ollut esimerkiksi Steven Gerrardin, Xavin ja Ibrahimovicin urapoluilla: ”Zlatanin kanssa klikkasi heti”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin





