Bayer Leverkusenin suomalaismaalivahti Lukas Hradecky otti Suplan Bundes-Luke-podcastissa painavin sanoin kantaa ajankohtaiseen, mutta surulliseen aiheeseen. Viime aikoina vihapuheen määrä muun muassa jalkapalloilijoita ja heidän läheisiään kohtaan on kasvanut merkittävästi sosiaalisessa mediassa.

Viimeisin karu kohtalo nähtiin Saksassa, jossa Bayern Münchenin tähtipuolustaja Jérôme Boatengin ja hänen entisen naisystävänsä, Kasia Lenhardtin, parisuhteen päättymistä puitiin mediassa sekä sosiaalisessa mediassa. Tarina sai todella surullisen päätöksen keskiviikkona, kun Lenhardtin kerrottiin löytyneen kuolleena kodistaan. Mediatietojen mukaan kyseessä oli itsemurha.

Hradecky otti kovin sanoin kantaa Saksassa nähtyyn tragediaan.

– Siitä on meidänkin pukukopissa paljon puhuttu. Se oli ilmeisesti siis itsemurha, ja syynä melkeinpä median kiusaaminen. Sanomattakin selvää on, että somessakin on tullut paskaa. En tiedä taustoja, mutta tämä kuvastaa nykyajan suurinta ongelmaa. Jengi heittelee (somessa) mitä tahansa kommentteja miettimättä sitä, kuinka paljon se voi satuttaa. Jokaisella on kuitenkin omat taistelunsa pääkopan sisällä, Hradecky totesi Bundes-Luke-podcastissa.

– Hinta oli ihan saatanan kova, jos hän (Lenhardt) on yhtäkkiä päättänyt, ettei hänellä ole enää mitään käyttöä tässä maailmassa. Vit*u jossain menee se raja.

Jalkapalloilijat saavat sosiaalisessa mediassa todella paljon vihapuhetta osakseen. Hradeckyn mukaan raja on tullut vastaan jo kauan aikaa sitten. Hradecky vetosi myös somejättien suuntaan.

– Futarit saavat ihan järkyttävästi paskaa. Ei siinä ole mitään järkeä. Vaikka on julkinen duuni, niin on olemassa joku raja, ja sen yli on menty jo aika kauan aikaa sitten. Suurempien yhtiöiden – Instagram, Twitter, Facebook – pitäisi vaikka sitten jollain tavalla antaa seuraamuksia. Vietäisiin vaikka sitten oikeus näihin tileihin, jos ei osata käyttäytyä.

– Ymmärrän sen reaktion, että ei päästä missään tuulettumaan, ja jossain pitää sitten purkaa, ja se tapahtuu sitten somessa. Häpeällistä se on, kun ei ole edes omaa nimeä, ja heitellään kommentteja, missä ei ole vi*tu mitään järkeä. Se turhautuneisuus paistaa vain läpi, Hradecky kommentoi hermostuneena.

Toinen huolestuttava esimerkki sosiaalisen median vihapuheesta nähtiin Englannin Valioliigassa, jossa erotuomari Mike Dean sai tappouhkauksia ottelun jälkeen tehtyään virheellisen tuomion.

– Ei jumalauta. Jokainen tekee virheitä. Jos on julkinen työ, niin näköjään jotkut kokevat, että heillä on oikeus huudella ja lähetellä tappouhkauksia, jos joku on saanut vi*tu punaisen kortin.

Voit kuunnella Bundes-Luken tuoreimman jakson kokonaisuudessaan täältä.

Hradeckyn edustama Bayer Leverkusen kohtaa Bundesliigassa lauantaina Mainzin. Ottelua voi seurata V Sportin kanavilta sekä Elisa Viihde Viaplaysta. Leverkusen on sarjassa 20 ottelukierroksen jälkeen viidentenä.

LUE MYÖS: