Serie A:n huippuottelussa säikäyttänyt loppu – tajuntansa menettänyt pelaaja vietiin ambulanssilla sairaalaan
Kuva: Getty Images
Serie A:n sunnuntain päähuomion vei tietysti Milanon derby, mutta isot olivat panokset myös myöhemmin pelatussa Atalanta-Napoli -ottelussa. Molemmat joukkueet olivat ennen tätä päivää 40 pisteessä, ja taistelemassa tiukasti paikoista Mestarien liigaan.
Atalanta vei ottelussa voiton maalein 4-2, ja nousi sarjassa neljänneksi ohi Lazion ja Juventuksen. Napoli jatkaa seitsemäntenä.
Pelin avausjakso oli vielä maaliton ja tapahtumaköyhä, jonka tärkein tilastomerkintä oli Atalantan valmentajan Gian Piero Gasperinin ulosajo 26. minuutille. Gasperini protestoi liian painokkaasti erotuomarin ratkaisua.
Toisella jaksolla nähtiinkin sitten kuusi maalia, monet niistä varsin komeita. Atalantalle osuivat Duvan Zapata, Robin Gosens, Luís Muriel ja Cristian Romero. Napolin 1-1-tasoituksen teki Piotr Zielinski, ja 2-3-kavennus merkittiin Gosensin omaksi maaliksi.
Peli sai dramaattisen lopun, kun Napolin avauskokoonpanossa pelannut nigerialaishyökkääjä Victor Osimhen tuupertui kentän pintaan juuri lisäajan alkaessa. Napoli ei voinut tehdä enää vaihtoja, koska kaikki vaihdot oli käytetty. Tilanteen vakavuutta kuitenkin kuvasti se, kuinka seuran ennätyshankinta Osimhen vietiin juoksujalkaa paareilla pois kentältä.
Sky Sport Italian raportin mukaan Osimhen putosi epäonnisesti maahan, ja löi takaraivonsa nurmeen pintaan. Hän ei menettänyt tajuntaansa heti, mutta kuitenkin pian kolauksen jälkeen. Tajunta palasi hetkeksi, mutta kun hän meni jälleen tajuttomaksi, lääkintähenkilöstö vei hyökkääjän suorinta tietä ambulanssin kyytiin.
22-vuotiaan Osimhenin taju palautui ambulanssissa, mutta hänet vietiin varmuuden vuoksi sairaalaan tutkittavaksi. Hänelle annettiin jo stadionilla paareilla maatessaan lisähappea kanssapelaajien huomattua tilanteen vakavuuden.
Osimhen on pelannut tällä kaudella vain yhdeksän sarjaottelua kärsittyään syyskaudella loukkaantumisista sekä sairastuttuaan lomamatkalla Nigeriassa koronavirukseen. Maaleja hän on tehnyt kaksi.
Atalantan ulosajettu valmentaja Gasperini arvosteli tuomareita pelin jälkeenkin, mutta oli erittäin vakuuttunut joukkueensa vahvasta nykyvireestä. Seuraavakin haaste on kova, sillä ensi viikolla Atalanta kohtaa Mestarien liigassa Real Madridin.
– Tuntuu, kuin ylitsemme oli ajettu junalla, mutta selvisimme ilman naarmuja. Tämä voitto oli valtavan riskin tulos. Voitimme 4-2, mutta tulos olisi voinut ihan toisenkinlainen.
– Tuomari oli meille suuri este, mutta niin olivat vastustajatkin, Gasperini sanoi Sky Sport Italialle.
[readmore from=Serie-A]
– Olemme aina sanoneet, että haluamme mennä päätyyn asti kaikissa kilpailuissa. Olemme jo Coppa Italian finaalissa, kohtaamme Real Madridin neljännesvälierissä, ja Serie A:n taistokin on kova kaikille.
– Emme missään tapauksessa muuta luonnettamme Madridia vastaan, mutta meidän täytyy huomioida vastustajan vahvuudet sekä sen, etteivät he tarvitse montaa maalipaikkaa voittoon. On erittäin tärkeää, että teemme maaleja heitä vastaan, Gasperini jatkoi.
Napolin joukkueesta kukaan ei antanut medialle kommentteja pelin jälkeen.
Lähde: Football-Italia
Artikkelia muokattu 22.2.2021 klo 8.50: Napoli ei ole pelannut tällä kaudella Mestarien liigassa, kuten jutussa aiemmin kerrottiin.
LUE MYÖS:
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”