Paris Saint-Germain voitti keskiviikkoiltana Ranskan cupissa Caenin maalein 1-0. Neymarin loukkaantumisen lisäksi otsikot varasti 17-vuotiaan Xavi Simonsin debyytti PSG:n paidassa virallisessa ottelussa.

Xavi Simons on ollut esillä jo pienestä pitäen. Hollantilaisnuorukainen siirtyi Barcelonan kuuluisaan akatemiaan, La Masiaan, jo vuonna 2010 ollessaan vasta seitsenvuotias. Pieni kikkaratukkainen väkkärä ihastutti nopeasti kehityksellään ja vasta 12-vuotiaana hänen perässään olivat jo jättiseurat kuten Chelsea ja Real Madrid.

Barcelonan junioreissa Simons teki tuhoisaa jälkeä. Esimerkiksi kaudella 2016-17 Simons arvostettiin arvokkaimmaksi pelaajaksi Barcelonan juniorijoukkueessa, joka voitti kaikki kauden 25 ottelua maalierolla 164-14. Simons on ollut jo vuosien ajan vakionimi eri medioiden listauksissa, jotka koskevat lupaavimpia pelaajia maailmassa.

Heinäkuussa 2019 Simons siirtyi 16-vuotiaana kohun saattelemana Barcelonasta PSG:n riveihin. Nuorukaisen agenttina häärää – kukapa muukaan – kuin Mino Raiola. Barcelona ei onnistunut tarjoamaan Simonsille riittävää jatkosopimusta, joten lapsitähti agentteineen päätti lähteä.

Simonsin potentiaalista kertoo paljon se, että nuorukaisen vuoteen 2022 ulottuva sopimus PSG:n kanssa ei ole ihan mikä tahansa kontrahti. Lehtitietojen mukaan Simons tienaa sopimuksensa mukaisesti noin miljoona euroa vuodessa. Se tarkoittaa noin 20 000 euron viikkopalkkaa. Sen lisäksi Simons solmi jo hyvissä ajoin sponsorisopimuksen Niken kanssa.

Simonsin isä, Regillio Simons, on vanha pelaaja, joka edusti urallaan muun muassa Fortuna Sittardia sekä Den Haagia. Isä on kova Barcelona-fani, ja hän halusi nimetä poikansa lempipelaajansa Xavin mukaan. Xavi on ollut myös Simonsin idoli.

[readmore from=simons-xavi]

– Tapasin hänet kerran fysioterapeutin luona. Kun kerroin hänelle, että minun nimeni on myös Xavi, hän nauroi. Se oli hauskaa. Hän on idolini, Simons kertoi vuonna 2017.

Simons on todellinen uuden sukupolven lapsitähti, sillä hänellä on jo nyt yli kolme miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Kun Simons vaikutti vielä La Masiassa 13-vuotiaana, hänellä oli yli 300 000 seurajaa, joten nuorukainen on elänyt pienestä pitäen hyvin julkista elämää.

Tällä kaudella Simons on kolkutellut PSG:n edustusjoukkueen portteja. Hän on ollut viidessä Ligue 1:n ottelussa vaihtopenkillä. Keskiviikkona tuli debyytti cupin ottelussa, kun Simons tuli kentälle 78. minuutilla Julian Draxlerin tilalle.

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.

Xavi Simons

@xavisimons
Proud to make my debut tonight @PSG_inside 🦁📞

Jos et näe alla olevaa twiittiä, voit katsoa sen tästä.

Jos et näe alla olevaa kuvaa, voit katsoa sen tästä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Xavi Simons (@xavisimons) jakama julkaisu