Joukkuetoveri paljasti: Tällainen Erling Braut Håland on harjoituksissa – ”Siitä vaikutuin eniten”
Kuva: Getty Images
Borussia Dortmund ja Sevilla iskevät yhteen tiistai-iltana Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osassa.
Dortmund voitti vieraskentällä avausosan 3-2, joten saksalaisseuralla on loistavat lähtökohdat toiseen osaan.
Erling Braut Håland iski tuttuun tapaan kaksi maalia Sevillan verkkoon. Håland loukkasi itseään viime viikonlopun Bayern-ottelussa, mutta on pelikunnossa illalla ja mitä todennäköisimmin myös avauskokoonpanossa.
Dortmundin Mateu Moray kävi ottelun alla Marcan haastattelussa ja kertoi, millaista on pelata Hålandin kaltaisen huippuhyökkääjän kanssa. Håland on tehnyt tällä kaudella kaikissa kilpailuissa yhteensä 29 maalia.
– Olen vaikuttunut eniten siitä, miten paljon hän haluaa kehittyä ja tehdä aina lisää maaleja. Hän on pelaaja, joka ei tyydy vain kolmeen maaliin, vaan haluaa aina tehdä neljännen ja jos hän tekee neljä maalia, hakee hän aina viidettä, Moray totesi.
– Hän on harjoituksissa samanlainen kuin otteluissakin. Hän taistelee jatkuvasti, antaa itsestään kaiken mahdollisen harjoituksissa ja yrittää tehdä mahdollisimman paljon maaleja. Håland on kokonaisvaltainen pelaaja, joka kykenee tekemään maaleja molemmilla jaloillaan.
– Kentän ulkopuolella hän on hyvin sympaattinen persoona, joka yrittää aina auttaa joukkuetovereitaan. Hänen kanssa pelaaminen kehittää myös minua.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Chelsea teki seurahistoriansa kalleimman pelaajahankinnan
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista