Maanantaina 31 vuotta täyttänyt Teemu Pukki on aloittanut MM-karsinnat loistavasti tekemällä kolme maalia kahdessa ensimmäisessä ottelussaan. Viimeisissä 12 ottelussaan seura- ja maajoukkuepaidassa Pukki on tehnyt jo ällistyttävät 14 maalia.

Huuhkajien paidassa tehdyt maalit ovat nostaneet Pukin maalisaldon jo 30:een, joten Suomen tilastoykkönen Jari Litmanen on enää kahden maalin päässä. Paineita Norwichin hyökkääjä ei siitä ota.

– Totta kai maalit kiinnostaa jokaisessa pelissä. Ei se ole kuitenkaan semmoinen tavoite, että ”nyt ja heti”. Kun pystyn auttamaan maaleilla joukkuetta, niin kyllä sekin (ennätys) sieltä tulee, Pukki totesi Huuhkajien etämediatilaisuudessa maanantaina.

Pukin viimeisten puolentoista kuukauden huiman maalivireen takana on pieni ekstratyö joukkuekaverien kanssa Norwichin harjoituskentällä. Onnistumiset ovat ruokkineet itseluottamusta, ja kauden puolivälissä kiusanneet pienet loukkaantumiset ovat jääneet taakse.

– Siinä oli vähän taukoa maaleista ja pieniä loukkaantumisia. Kun niistä pääsi eroon ja tehtiin muutamien pelaajien kanssa vähän ekstratyötä treenien jälkeen kentällä ja haettiin fiilistä maalintekoon, niin sieltä se sitten tuli, Pukki kertoi.

– Se eka maali, mikä tuli pienenpienen tauon jälkeen, oli aika helppo viimeistely tyhjiin. Sain siitä pienen itseluottamusbuustin. Sen jälkeen vire on jatkunut samanlaisena. Maalit ruokkivat itseluottamusta, ja joka peliin on voinut lähteä hyvällä fiiliksellä.

Pukki totesi, ettei aina nauti samalla tavalla jalkapallosta silloin, kun peli ei kulje. Silloin futis ei ole kivaa. Avainasia on käsitellä vaikeudet pään sisällä.

– Kun on rento fiilis, niin saan ainakin itsestäni parhaan irti.

Sunnuntaisen Ukraina-pelin tulokseen kärkipelaaja oli yön yli nukuttua tyytyväinen. Selviä parannuskohteitakin Huuhkajilla kuitenkin on.

– Mun mielestä voidaan ihan tyytyväisiä olla pisteeseen. Se oli varmaan se, mitä tuosta pelistä pystyttiin saamaan. Ukraina oli hyvä joukkue ja teki pelin meille aika vaikeaksi, Pukki analysoi ottelua.

– Meidän pitää pystyä pitämään palloa enemmän. Varsinkin eilen jouduttiin antamaan pallo pääosin Ukrainalle. Ei pystytty rakentamaan pidempiä hyökkäyksiä. Se on varmasti yksi juttu, mitä pitää parantaa. Puolustuspeli on toiminut minun mielestäni mallikkaasti, emmekä ole kauheasti päästäneet vastustajia maalipaikoille.

[readmore from=Pukki-Teemu]

Keskiviikkona Suomi kohtaa vielä Sveitsin, mutta tuolloin kyseessä on harjoitusottelu. Pukki ei ole vielä keskustellut asiasta päävalmentaja Markku Kanervan kanssa, mutta pitää mahdollisena, että hänelle osuu tuolloin lepovuoro.

– Tässä on ollut aika paljon pelejä. En ole vielä ehtinyt ”Riven” kanssa asiasta jutella, mutta luulisin, että Sveitsi-pelissä vähän kierrätetään ja nähdään niitä pelaajia, jotka eivät ole niin paljoa pelanneet. Voi olla, että minulla on lepovuoro, mutta varmaksi en osaa sitä vielä sanoa.

– Vaikka kyseessä onkin harjoituspeli, niin aina, kun laittaa Suomi-paidan päälle, silloin pelataan täysillä. Siinä pelissä on paljon näyttöpaikkoja tarjolla, ja se on hyvä tasonmittaus meille. Sveitsi on alun perin kovin joukkue näistä kolmesta, joita nyt kohdataan, Pukki arveli.

LUE MYÖS: