Saku Ylätupa teki ensimmäisen maalinsa Allsvenskanissa – mutta miksi paidan selkämyksessä luki Karlsson?
Kuva: Getty Images
Tukholman AIK aloitti maanantaina historiansa 93. kautensa Ruotsin pääsarjassa Allsvenskanissa (enemmän kuin mikään muu joukkue). Sarja-avauksen juhlittu sankari oli suomalainen Saku Ylätupa, joka teki yhden ja syötti toisen maalin, kun AIK kaatoi kotikentällään Degerforsin 2-0 (lue lisää).
Maali oli 21-vuotiaan Ylätuvan ensimmäinen Allsvenskanissa, ja se syntyi hänen 14. pelissään Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla. Ylätupa kuitenkin tuuletti maaliaan siten, että paidan selkämyksessä luki nimi ”Karlsson”. Miksi?
Taustalla ovat koronapandemian aiheuttamat tiukat yleisörajoitukset sekä perinteikkään AIK:n kulttuuriteko. Vaikka seura on myynyt noin 9 000 kausikorttia, ei peliin saanut päästää kuin kahdeksan katsojaa. Heidät arvottiin kausikortin omistajien joukosta. Kiitollisuuden osoituksensa pelaajien paitojen selkämyksiin kirjailtiin niin ikään kausikorttilaisten nimet, ja Ylätuvalle osui Karlsson.
Saku Ylätupa tehnyt jo yhden ja syöttänyt toisen.
Tosin Sakun selässä lukee Karlsson.
AIK:lla n. 9000 kausikorttia.
Peliin pääsi heistä vain kahdeksan, arvonnan jälkeen.
Lisäksi pelaajien selkään arvottiin kausikorttilaisten nimet.
Näin huomioidaan uskolliset.
#Allsvenskan #AIK
Tosin Sakun selässä lukee Karlsson.
AIK:lla n. 9000 kausikorttia.
Peliin pääsi heistä vain kahdeksan, arvonnan jälkeen.
Lisäksi pelaajien selkään arvottiin kausikorttilaisten nimet.
Näin huomioidaan uskolliset.
#Allsvenskan #AIK
Matchminut 27. De åtta supportrarna på plats står upp och hedrar Ivan Turinas minne.
27’ | #AIKDIF | 0–0
27’ | #AIKDIF | 0–0
RIP true AIK supporter 
Shahram Hatami gick ur tiden för en dag sedan. AIK-familjen är med er, och vi delar sorgen med familj och vänner.
@henokgoitom
@henokgoitom
Vill rikta stort tack till er 8 supportrar som fick vara på plats idag.
Ni gjorde kvällen så mycket bättre.
Ni gjorde kvällen så mycket bättre.
LUE MYÖS:
- Kokoonpano julki! Pikkuhuuhkajat näillä miehillä Espanjan kaatoon
- The Athletic: Nyt jysähti! Manchester Cityn talousjupakasta tuli päätös
- Pikkuhuuhkajille iso takaisku jättimäiseen Espanja-otteluun
- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa

