Siirto edessä? Huuhkajien Paulus Arajuuren ensi kauden seura vielä mysteeri – ilmoitti myös ison uutisen: ”En ole valmis luopumaan siitä”
Kuva: Juha Tamminen
HELSINKI. Huuhkajien luottotoppari Paulus Arajuuri oli tiistaina median edessä Helsingin Kalastajatorpalla. Kyproslaista FC Pafosia kuluvan kauden seuratasolla edustanut Arajuuri ei osannut vielä sanoa, missä pelaa ensi kaudella.
Arajuuri pelasi isoa minuutteja Pafosin alakerrassa, mutta loppukaudesta mies seurasi muutaman ottelun katsomon puolelta. Arajuuri vahvisti, ettei kyse ollut mistään vakavammasta.
– Meillä oli pitkä kausi ja jouduimme siihen alempaan kasiin (loppusarjaan). Meille tuli sitä kautta vielä enemmän otteluita. Pitkä kausi ja paljon pelejä, niin sain sitten vähän lepuuttaa. On ollut pientä ylirasitusta lonkissa, mutta ei mitään vakavampaa. Siinä vaiheessa kun sarjapaikka varmistui, niin ei ollut enää paljon mitään pelattavaa ja sain mahdollisuuden kuntouttaa kroppaa, Arajuuri vastasi SuomiFutis-sivustolle.
Pafosin kausi on vielä käynnissä, mutta näillä näkymin seura sijoittuu Kyproksen pääsarjassa seitsemänneksi. Arajuuren kaksivuotinen sopimus Pafosin kanssa päättyy tähän kauteen. Tulevaisuudesta suomalaistoppari ei vielä osannut sanoa juuri mitään.
– Tällä hetkellä fokus on täysin täällä. Tulevaisuudesta ei ole vielä varmuutta. Toivottavasti löytyy joku paikka, jossa pelata myös ensi vuonna.
Lähestyvät EM-kisat ovat Arajuurelle unelmien täyttymys. Arajuuri on tullut tunnetuksi siitä, ettei hymy ole kentällä hyytynyt ja kansallislaulu on kajahtanut miehen suusta suurella tunteella.
– Iso paikka (EM-kisat) meille kaikille. Varmasti paljon tunteita, joita pitää kontrolloida. Varmasti hymyilyttää, onko se sitten pelkoa vai riemua, niin sen näkee sitten. Ei vaan. Niin kauan me olemme tätä odottaneet ja pitkä tie käyty ja taisteltu, että päästään sinne mukaan. Meillä on tosi paljon voitettavaa. Ainoa asia, mikä jäisi harmittamaan, olisi se, ettei lähdettäisi näyttämään parastamme, Arajuuri tunnelmoi tulevaa EM-lopputurnausta.
Arajuuri vahvisti myös tiistaina, että maajoukkueura jatkuu myös EM-kisojen jälkeen.
– Pakko myöntää, etten ole edes tuolta kantilta miettinyt asiaa. Varmasti on halua jatkaa (maajoukkueessa EM-kisojen jälkeen), jos vain valitaan joukkueeseen. Koen, että pelaan oman urani parasta jalkapalloa. Täällä on niin kiva pelata, että en missään nimessä vielä koe, että olisin valmis siitä luopumaan. Se tietenkin vaatii sen, että oma taso pysyy ja minut valitaan, mutta en ole missään nimessä suunnitellut lopettavani (maajoukkueessa), Arajuuri vahvisti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yksi Suomen huonoimmista jalkapallokaupungeista sai lajille uudet puitteet
- Carlo Ancelotti: ”Vain tämä mies voi neuvoa minua valmentamisessa”
- Tässä on MM-kisojen kuntopuntari – yksi joukkue kyntää syvällä
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi