Ei tappioita eikä päästettyjä maaleja, mutta silti ulos MM-kisoista – MM-karsinnat osoittivat raakuutensa

Koronapandemian aiheuttamat aikataulumuutokset jalkapallokalenteriin johtivat siihen, että Pohjois- ja Keski-Amerikan karsinnat Qatarin vuoden 2022 MM-kisoihin pelataan typistetyllä formaatilla. CONCACAF:in karsintojen ensimmäinen vaihe, lohkovaihe, supistui kaksiosaisesta yksiosaiseksi ja pudotuspelivaiheessa pelataan kolmen kierroksen sijaan vain yksi kierros.
Tämä johti siihen, että ensimmäistä MM-kisapaikkaansa himoitsevan Guatemalan MM-kisahaaveet kaatuivat, vaikkei se hävinnyt koko karsinnoissa otteluakaan eikä päästänyt yhtään maalia. Guatemala voitti karsintojen kolme ensimmäistä otteluaan lukemin 1-0 (vs Kuuba), 3-0 (Brittiläiset Neitsytsaaret) ja 10-0 (Saint Vincent & Grenadiinit).
Lohkovaiheen viimeisessä ottelussa keskiviikon vastaisena yönä Curacaon vieraana se pelasi 0-0-tasapelin, ja lohkovoitto ja jatkopaikka meni täpärimmällä mahdollisella tavalla Curacaolle. Curacaon saldo oli Guatemalan kanssa identtinen 3-1-0, ja molempien maaliero +14. Curacao oli kuitenkin tehnyt yhden maalin Guatemalaa enemmän (Curacao 15, Guatemala 14) ja eteni sen turvin jatkoon.
Guatemala on vasta toinen maa koko MM-karsintojen pitkässä historiassa, joka putoaa kisoista päästämättä karsinnoissa maaliakaan. Ensimmäinen oli Belgia, joka piti maalinsa koskemattomana karsittaessa vuoden 1974 MM-kisoihin, tehden itse 12 maalia.
Maita, jotka ovat pudonneet MM-kisoista häviämättä karsinnoissa kertaakaan ja saavutettua vähintään maalieron +14, on kaikkiaan kolme. Guatemalan ohella yhtä hyvällä saldolla olivat karsiutuneet Australia vuoden 1998 MM-karsinnoissa ja Kazakstan neljä vuotta myöhemmin.
Australia (WC1998): 6 victorias, 2 empates, 0 derrotas y +29 (34GF-5GC)
Kazajistán (WC2002): 4-2-0 y +18 (20-2)
GUATEMALA (WC2022): 3-1-0 y +14 (14-0)
Vaikka Guatemala löytyy FIFA-rankingista vasta sijalta 127, saa se kantaa titteliä maana, joka on tehnyt MM-karsinnoissa eniten maaleja (208) selviytymättä itse kisoihin kertaakaan.
Curacaon ohella CONCACAF:in MM-karsintojen ensimmäisestä vaiheesta jatkoon selvisivät El Salvador, Kanada, Panama, Haiti ja Saint Kitts & Nevis. Seuraava, kaksiosainen pudotuspelivaihe pelataan jo pian, 12.6. ja 15.6. Otteluparit ovat Saint Kitts & Nevis-El Salvador, Haiti-Kanada ja Panama-Curacao.
Otteluparien voittajat selviytyvät kahdeksan maan lohkovaiheeseen, joka pelataan yhdessä lohkossa kaksinkertaisena. Suoraan tähän vaiheeseen selviytyivät CONCACAF:in rankingin viisi parasta maata Meksiko, USA, Costa Rica, Honduras ja Jamaika.
Lohkovaiheen pelit alkavat syyskuussa ja päättyvät ensi maaliskuussa. Kolme parasta selviytyy suoraan Qatarin MM-turnaukseen. Neljäs pelaa kisapaikasta mannertenvälisessä jatkokarsinnassa.
San Cristóbal y Nieves
vs.
El Salvador
Haití
vs.
Canadá
Panamá
vs.
Curazao
Los 3 ganadores se unirán en el octogonal final a estas 5 selecciones:
México
Estados Unidos
Costa Rica
Jamaica
Honduras
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Sofia Manner häkeltyi historiallisesta unelmasiirrostaan maailmanluokan sarjaan – tämä yksityiskohta kiinnitti huomion: ”Ihan naurattaa miten identtinen se on”
- Katso: Saksassa käsittämätön oma maali – ”Nyt tapahtuu hirveitä”
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- FC Hongan Sofia Mannerille huippusiirto ulkomaille – liigahistorian suurin siirtosumma
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- Toni Korkeakunnas hehkutti uransa päättävää Perparim Hetemajta – nämä HJK-ikonin ominaisuudet keräsivät arvostusta
- HJK-yleisön viimeistä kertaa kohdannut Toni Korkeakunnas kuvaili kannattajiin luomaansa poikkeuksellista yhteyttä – ”Kyllä sitä on kiitollinen”
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- FC Hongan Sofia Mannerille huippusiirto ulkomaille – liigahistorian suurin siirtosumma
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Argentiinalaislegenda paljasti miksi kieltäytyi Man Unitedin tarjouksesta – Sir Alex Ferguson matkusti Lontooseen tapaamaan maajoukkuetähteä
- Toimittaja: Maailmanmestarivalmentaja jättää Argentiinan ensi kesänä – ajautui riitoihin jalkapalloliiton kanssa
- Katso: Lumipallosota keskeytti HJK:n ottelun!
- Liverpoolin ex-hyökkääjää odotti Turkissa kulttuurishokki: ”Viilsivät vuohen kurkun auki edessämme”