Suomen tappio oli Ruotsille ilouutinen, jo 11 pudotuspelimaata selvillä – yksi todellinen herkkupala tyrkyllä
Kuva: Juha Tamminen
Suomen 0-2-tappio Belgialle oli tietysti Huuhkajille ikävä uutinen, sillä tasapeli, jossa Suomi pitkälti yli tunnin ajan roikkui, olisi vienyt joukkueen varmuudella jatkopeleihin. Ohuet jatkomahdollisuudet ovat olemassa edelleen, mutta se vaatii jo useamman astetta epätodennäköisemmän tuloksen toteutumista. Jatkoskenaarioista voi lukea lisää täältä.
Suomen jääminen pisteittä ja jämähdys kolmeen pisteeseen hyödytti sen sijaan muita maita. Kun lohkokolmosista sekä Ukraina että Suomi ovat jääneet kolmeen pisteeseen, on varmaa, että neljällä pisteellä lohkossaan kolmanneksi sijoittuvat maat nähdään varmuudella pudotuspeleissä. Näin Tshekki, Englanti, Ruotsi ja Ranska varmistivat jatkopaikkansa jo ennen viimeistä otteluaan. Lisäksi jatkopaikkaansa juhli A-lohkon kolmonen Sveitsi.
Kaikkiaan jatkopaikkansa on varmistanut jo 11 maata, joten tiistain ja keskiviikon kuuden ottelun tulosten perusteella on jaossa enää viisi jatkopaikkaa – joista toivon mukaan yksi tulisi Suomelle. Jatkossa ovat jo varmuudella Italia, Wales, Sveitsi, Belgia, Tanska, Hollanti, Itävalta, Tshekki, Englanti, Ruotsi ja Ranska.
Italy
Wales
Switzerland
Belgium
Denmark
Netherlands
Austria
Czech Republic
England
Sweden
France
#EURO2020
LUE MYÖS:
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”