Tiesitkö? Jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-finaali näkyy tänään ilmaiskanavalta!
Kuva: Getty Images
Jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-finaali pelataan tänään sunnuntaina. Finaalissa kohtaavat Saksa ja Portugali, joiden kokoonpanoissa on useita Euroopan suursarjoissa jo nyt pelaavia tulevaisuuden tähtiä.
Saksan tie finaaliin on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Alkulohkosta se selviytyi jatkoon maalieron turvin. Puolivälierissä Tanska oli pitkään kiinni voitossa, mutta Lukas Nmecha tasoitti pelin 88. peliminuutilla, ja Saksa eteni lopulta jatkoon rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Välieräottelussa Hollantia vastaan Saksa sai salama-alun, kun Florian Wirtz teki kaksi maalia kahdeksaan minuuttiin. Hollanti ei karmeasta alusta toipunut ja Saksa eteni finaaliin 2-1-voitolla.
Portugali on ollut tähän mennessä vakuuttava kisoissa. Se on voittanut kaikki viisi pelaamaansa otteluaan ja pitänyt maalinsa puhtaana peräti neljässä ottelussa. Puolivälieräottelussa Italiaa vastaan se oli kuitenkin tiukoilla. Italia nousi kahden maalin takaa tasoihin, mutta Portugali jyräsi jatkoajan jälkeen 5-3-voittoon. Välierissä Portugali kukisti Espanjan 1-0-lukemin.
Slovenian pääkaupunki Ljubljanan Stožice Stadiumilla pelattava EM-finaali potkaistaan käyntiin Suomen aikaa kello 22:00 alkaen. Finaali näkyy suorana lähetyksenä Ylen TV2-kanavalta sekä Yle Areenasta.
KATSO MYÖS: Saksalaishyökkääjällä käsittämätöntä epäonnea U21 EM-kisoissa – aukeaako ”rimakuninkaan” maalitili finaalissa?
LUE MYÖS:
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Virgil van Dijk suuttui Joshua Kimmichille – näin saksalaistähti vastasi
- Erikoinen tuuletus Kansojen liigan ottelussa – maalintekijä lensi suihkuun
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa