ValavuoriLive: Huuhkajien Joni Kauko kertoi perustelut erikoiselle valinnalleen siirtyä Intiaan: ”Tein päätöksen, kun säkit jäässä paleltiin aamulla puoli yhdeksältä”

Huuhkajien keskikentällä kaikissa EM-kisaotteluissa esiintynyt Joni Kauko siirtyy ensi kaudeksi Intian Superliigaan ATK Mohun Baganin riveihin. Siirto tuli yllätyksenä, mutta Kauko kertoi ValavuoriLivessä perustelut siirrolleen.
Viime kaudella Kauko pelasi Tanskin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Esbjergin riveissä yhdessä Pyry Soirin kanssa. Kaukon ja Soirin Esbjerg putosi pääsarjasta viime kaudeksi divarin puolelle.
Kauko oli halukas siirtymään muualle jo viime kesänä, kun putoaminen varmistui, mutta Esbjerg piti suomalaisesta kiinni. Toiveissa oli tasokkaampi sarja kuin Tanskan divari. Kaukon sopimus lopulta päättyi tänä kesänä, joten nyt hän sai neuvotella vapaasti seurojen kanssa. Moni hieraisi kuitenkin silmiään, kun huhut siirrosta Intiaan alkoivat vahvistua.
Kauko kertoi Aleksi Valavuoren juontamassa ValavuoriLive-ohjelmassa siirron taustat.
– Luulen, että tämä tuli, tai tulikin, monelle aika puskista. Pakko myöntää, ettei se (Intia) ollut oikeastaan omallakaan listalla vielä tuossa jokunen aika sitten, Kauko alusti.
Mohun Bagan sijioittui viime kaudella Intian pääsarjassa toiseksi, joten joukkue on sarjan kärkipäätä. Kaukon mukaan siirtoon vaikuttivat myös jalkapallon ulkopuoliset asiat.
– Jalkapalloilijan ura ei loppuen lopuksi ole ikinä irrallinen siitä muusta elämästä. Tämä on minulle ehkä myös isompi kokonaisuus. Tässä on otettu huomioon perhettä, omia elämänkokemuksia, tulevaisuutta uran jälkeen. Tässä on paljon sellaisia juttuja, mitä ei välttämättä muilla vaihtoehdoilla olisi ollut mahdollista toteuttaa. Lähden todella innoissani oppimaan uudesta kulttuurista ja näkemään, mitä maailma tuo vastaan, Kauko kertoi.
Kauko kertoi, ettei tiedä hirveästi Intian sarjasta, mutta taustatyöt tehtiin silti huolella.
– Olen katsonut muutaman matsin. Ennen tätä siirtoa, tehtiin taustatyöt aika tarkkaan, ja oli pakkokin tehdä. Tietysti sitä kautta tuli jonkin verran tietoa. Liigasta ei ole muuta tietoa kuin, että se on kasvava liiga. Siellä on isot suunnitelmat, ei pelkästään liigalla, vaan myös tällä joukkueella.
Kauko allekirjoitti kahden vuoden sopimuksen seuran kanssa. Hänen on tarkoitus lähteä uuteen seuraansa heinäkuun lopulla, kun Aasian Mestarien liiga pyörähtää käyntiin.
Euroopasta olisi saattanut löytyä myös uusi työpaikka, mutta Kauko, 30, halusi kokea jotain uutta vielä urallaan.
– Mitä tässä oli nyt pöydällä, niin olin oikeastaan kaiken niistä jo kokenut. Halusin jotain vähän erilaista. Tein silloin päätöksen, kun viime kaudella Tanskassa pelatessani oli -20 astetta, tekonurmi jäässä, varpaat jäässä, säkit jäässä ja paleltiin siinä puoli yhdeksän aikaa aamulla, niin siinä kohtaa päätin, että nyt pitää saada jotain vaihtelua.
Intiassa ei tarvitse ainakaan palella.
– Aurinkorasvaa tarvitsee vain ottaa mukaa, Kauko totesi naurahtaen.
Voit katsoa Kaukon haastattelun kokonaisuudessaan tästä.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Puolustajan sikailu maksoi Hollannille – Ranskalle ja Portugalille yllätystappiot
- Belgian tähti harkitsi maajoukkueuran lopettamista EM-pettymyksen jälkeen – ”Olin hyvin turhautunut”
- Lähde: Oliver Antman herättää kiinnostusta Englannissa
- Ensimmäinen maa varmisti MM-kisapaikkansa – kahdeksas kerta peräkkäin
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Jonathan David unelmoi siirrosta Espanjaan: ”Valioliiga on nopeampi ja fyysisempi sarja, mutta…”
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Florian Wirtzin uskotaan suostuvan Bayer Leverkusenin jatkosopimustarjoukseen – Bayern München kintereillä
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista
- Lähde: Oliver Antman herättää kiinnostusta Englannissa
- Ensimmäinen maa varmisti MM-kisapaikkansa – kahdeksas kerta peräkkäin
- Puolustajan sikailu maksoi Hollannille – Ranskalle ja Portugalille yllätystappiot
- Jonathan David unelmoi siirrosta Espanjaan: ”Valioliiga on nopeampi ja fyysisempi sarja, mutta…”
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Belgian tähti harkitsi maajoukkueuran lopettamista EM-pettymyksen jälkeen – ”Olin hyvin turhautunut”
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Haastattelu: Aki Riihilahti haluaa pidemmän sarjakauden – ”Olosuhdekriteerejä voisi kiristää”
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta