Wales – Tanska: Jatkopelit käyntiin
EM-kisat
Wales – Tanska
Lauantai 26.06. klo 19:00
EM-kisojen pudotuspelit alkavat Walesin ja Tanskan välisellä ottelulla. Dramaattisten vaiheiden jälkeen Tanska selvitti lopulta tiensä jatkoon tyylikkäästi. Wales pelasi melko kaksijakoisen alkulohkon, mutta selvisi loppujen lopuksi melko helposti jatkoon – viimeisestä ottelusta Italiaa vastaan ei tarvittu enää pisteitä. Tämä ottelu on ensimmäinen, jossa Tanskalla ei ole kotietua – joskin Hollantiin todennäköisesti saapuu jonkun verran tanskalaisia faneja.
Wales pelasi lohkovaiheen melko staattisella avauskokoonpanolla, eikä pelikieltoa kärsivä Ethan Ampadu juurikaan vaikuta siihen neljännesvälierässä. Italiaa vastaan Wales selvisi niukalla tappiolla, vaikka pelasi pitkään vajaalla Ampadun lennettyä ulos ja oli ajoittain täysin köysissä. Rob Pagen taktiikkaa voi tähän otteluun vain arvailla, mutta tuskin lauantaina aivan yltiöpäiseen prässiin lähdetään noususuhdanteessa olevaa Tanskaa vastaan.
Tanska kaatoi Venäjän todella maukkaan esityksen jälkeen 4-1 ja kuittasi tällä voitolla itselleen jatkopaikan. Myös ottelu Belgiaa vastaan oli tappiosta huolimatta lupauksia herättävä. Christian Eriksenin traagisen sairauskohtauksen jälkeen joukkue on koonnut rivinsä, ja se on jatkopeleissä täysin ansaitusti. Erikseniä lukuun ottamatta joukkue on pelikuntoinen, eikä homman pitäisi ainakaan yhteishengestä jäädä kiinni.
Lyö vetoa ottelusta:
Tanska on suosikki menemään jatkoon, mutta tämä on huomioitu voittajakertoimissa liian hyvin. Vetokohteena maistuu paremmin se, että molemmat joukkueet onnistuvat maalinteossa. Puolustus ei ole kummankaan joukkueen vahvin osa-alue, eikä tämä ottelu mene välttämättä kyttäilyksi. Vetosuositus on Molemmat joukkueet tekevät maalin – KYLLÄ kertoimella 2,33.
tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa.
Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”