”Yksi hänen varhaisista maaleista muistutti David Beckhamia” – Kykyjenetsijä paljastaa Tanskan EM-tähden menestystarinan salaisuuden
Tanskan Mikkel Damsgaard on ollut yksi EM-kisojen suurimmista läpimurtopelaajista. Christian Eriksenin vakava sairaskohtaus avauspelissä Suomea vastaan tarjosi 21-vuotissyntymäpäiviään tänään viettävälle keskikenttäpelaajalle näyteikkunan lunastaa paikkansa maan avausmiehistössä.
Seuratasolla Italian Serie A:ssa Sampdoriaa edustava Damsgaard on esiintynyt turnauksessa kolmessa ottelussa. Tanskalainen onnistui myös avaamaan kisojen maalitilinsä lohkovaiheen päätöskierroksella Venäjää vastaan.
Damsgaard on yhdistetty kisaesityksillään siirtohuhuissa Arsenalin ja AC Milanin kaltaisiin suurseuroihin.
Damsgardin entisen seuran Nordsjaellandin omistava Tom Vernon on seurannut huippulupauksen kehitystä läheltä teini-ikäisestä lähtien. Vernon osasi ennustaa jo akatemiaiässä, että pojasta tulisi vielä tähti.
Muun muassa Manchester Unitedin kykyjenetsijänä aiemmin urallaan toiminut Vernon tunnetaan myös Ghanaan yli 20 vuotta sitten perustamastaan Oikeus Unelmaan -akatemiastaan. Liikemies on laajentanut myöhemmin toimintaansa Tanskaan Nordsjaellandiin ja suunnitelmissa on perustaa akatemia myös Egyptiin.
– Olen nähnyt hänen maalaavan 100 kertaa harjoituksissa, joten en ole yllättänyt tästä, Vernon kehui Goalille.
– Kun ostin seuran hän pelasi U15-joukkueessa ja vain neljä vuotta myöhemmin hänestä on tullut maailmanlaajuisesti tunnettu pelaaja, koska hän on pärjännyt niin hyvin EM-kisoissa.
– En koskaan unohda yhtä maalia, jonka hän teki U17-joukkueessa. Olin Kasper Hjulmandin (Tanskan päävalmentaja) kanssa ja se oli aivan naurettavan hieno maali. Hän ohitti kolme pelaajaa, harhautti maalivahdin väärällä puolelle ja sijoitti pallon sisään.
– Yksi hänen varhaisista maaleista muistutti David Beckhamia. Siinä oli myös hieman Ronaldomaista tekniikkaa, jota näimme myös Venäjää vastaan tehdyssä maalissa. Me tiedämme kaikki että se on hänen leipätyönsä ja oli hienoa nähdä hänen onnistuvan vastaavassa isossa pelissä.
[readmore from=Tanska]
Damsgaard loisti uransa varhaisessa vaiheessa pallonkosketuksellaan, teknisellä taidolla, pelinäkemyksellään ja pelin ymmärryksessä. Kevytrakenteisen taiturin fysiikan puutetta epäiltiin aluksi, mutta muut vahvuudet kompensoivat heikkoutta.
Vernon ei nähnyt lihasten puutetta merkittävänä ongelmana. Hän oli varma, että Damsgaard tulisi loistamaan korkeimmalla tasolla.
– Kuten olemme nähneet parhaiden pelaajien historiassa, kyse on nopeudesta ja aivotoiminnasta. Lihasten koko ei määritä menestystä. Hänen aivonsa toimivat huippunopeudella. Hänessä se yhdistyy vielä uskomattomaan jalkapallomieleen.
– On uskomatonta kuinka nopeasti hän sopeutui Sampdoriaan. Kun toteutimme siirron, varmistimme hänen pysyvän puoli vuotta lainalla meillä ja se todella auttoi häntä. Hän oppi hieman italiaa ja yritti sopeutua italialaiseen jalkapalloon.
– Olen luottavainen että hän pelaa muutaman vuoden päästä Mestarien liigassa.
Tanska kohtaa tänään puolivälierässä Tshekin. Ottelun voittaja pelaa välierävaiheessa Englantia tai Ukrainaa vastaan.
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Analyysi: Cristiano Ronaldon uran viisi parasta maaottelua
- Näkökulma: Portugali ei olisi sama ilman Cristiano Ronaldoa – yksi mies muutti kokonaisen jalkapallomaan
- Cristiano Ronaldon koskettava jäähyväiskirje portugalilaisille: ”Annoin kaikkeni Portugalin puolesta”
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen