Veikkausliiga
KTP – FC Inter
Tiistai 31.08. klo 18:30

Alkuviikosta pelataan vielä yksi Veikkausliigan ottelu, jossa sarjajumbo KTP mittaa tasonsa mitaleista taistelevan FC Interin kanssa. KTP:n tilanne on käymässä sarjassa todella tukalaksi, sillä matkaa toiseksi viimeisenä olevaan IFK Mariehamniin on ennen illan ottelua jo kuusi pistettä. Inter on yhdessä ryppäässä SJK:n ja FC Lahden kanssa, ja tasonheittelyihin ei olisi enää varaa.

KTP on operoinut Veikkausliigassa hyvin vaatimattomalla materiaalilla, ja valmentajaakin on vaihdettu, kun Argo Arbeiter oli antanut seuralle kaikkensa. Koko kaudella voittoja on yksi ja viimeisestä 13 ottelusta on saalistettu neljä tasapelipistettä. Kotkalaiset eivät ole löytäneet toimivaa permanenttia, vaikka sitä on haettu hyvin aktiivisesti. Tällä hetkellä poissa on pelikieltoinen David Ramadingaye. Matias Tamminen ei puolestaan saa pelata isäntäseuraansa vastaan.

Inter hankki elokuussa riveihinsä Petteri Forsellin, joka näytti olevansa joukkueelle hyödyllinen, sillä debyyttiottelussa Ilvestä vastaan mies syötti Interin molemmat maalit. Voitto oli varmasti José Riveiron suojateille helpotus, sillä peli on tätä ennen hieman sakannut. Inter joutui odottelemaan KTP-ottelun pelipäivää isäntien karanteenin vuoksi, ja tämän ajan joukkue käytti harjoitteluun. Noah Nurmi on loukkaantunut ja Juuso Hämäläinen pelikiellossa.

Lyö vetoa ottelusta:

KTP:n pelissä on huomattavissa pientä kehittymistä, mutta vielä enemmän vaadittaisiin tuloksen saamiseksi. Kotkalaiset eivät ole saaneet maalia aikaiseksi viimeisessä kolmessa ottelussa. Inter ei ole vieraissa ollut mikään varsinainen kone, joten otetaan pikkuyritys vähämaalisuudesta. Vetosuositus on Ottelussa alle 2.5 maalia kertoimella 2,15.

LYÖ VETO

tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa.

Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.

LYÖ VETO