Pietarin EM-futisturismi oli hankala aihe Huuhkajillekin: “Olemme tässä bisneksessä usein pelkkiä marionetteja”
Kuva: Getty Images
Bayer Leverkusenin tuore kapteeni Lukas Hradecky antoi uuden bundesliigakauden alettua haastattelun saksalaiselle Spoxille. 31-vuotias maalivahti palasi rupattelussa myös kesän EM-kisojen tapahtumiin – olihan hän yksi oman pelipaikkansa suurimmista onnistujista koko kisoissa.
Haastattelun alkuosassa keskustelu painottui etenkin Suomen avauspeliin Tanskaa vastaan ja Christian Eriksenin dramaattiseen tuupertumiseen (lue lisää täältä). Sen jälkeen käsiteltiin Huuhkajien kahden muun ottelun pelipaikkaa Pietaria. Covid-19-viruksen deltavariantti oli alkanut jyllätä Pietarissa ennen kisoja, ja suomalaisfaneja varoitettuun matkustamasta Venäjälle otteluihin. Siitä huolimatta stadionille otettiin yli 20 000 katsojaa ja Suomen koronatartunnoissa nähtiin kisojen jälkeen selkeä piikki.
Hradecky kertoi olleensa tilanteesta huolissaan, eikä hänen oma perheensäkään Pietariin otteluihin matkustanut.
– Sama koskee suomalaisten enemmistöä. Suurin osa pysyi kotona ja oli periaatteessa hyvin kurinalaista. Jos olosuhteet olisivat olleet normaalit, olisi peleihin matkustanut koko Suomi, Hradecky totesi.
Sitä, että Hradecky olisi itse tartunnan saanut, hän ei pelännyt, sillä hän oli saanut kaksi rokoteannostaan jo ennen EM-turnausta. Kaikki meni hyvin myös Suomen joukkueen omassa koronakuplassa, kiitos Hradeckyn mukaan ”melko tiukan joukkueen lääkärin”.
Hradecky ymmärtää hyvin kritiikin sitä kohtaan, että EM-kisat päätettiin pelata yleisön edessä, vaikka pandemia oli Euroopassa kaikkea muuta kuin voitettu.
– Totta kai. Valitettavasti jotkut riskin ottaneet fanit saivat tartunnan. Oli tietysti selvää, että epidemiologisessa mielessä siinä ei ollut mitään järkeä, päästää Englannissa stadionille 60 000 katsojaa. Wembleyhän oli ihan puhdas korona-hotspot.
– Me pelaajat emme kuitenkaan voineet tehdä asialle mitään, sillä olemme tässä bisneksessä usein pelkkiä marionetteja. Näistä asioista päättävät monta tasoa meidän yläpuolellamme olevat järjestöt ja hallitukset. Meille ei jää valinnanvaraa, vaikka tietenkin pelaaminen onkin paljon hauskempaa katsojien ollessa stadionilla.
Hradecky toteaa fanien läsnäolon EM-kisoissa saaneen hänet ”rakastumaan uudelleen jalkapalloon”, sillä kokonainen bundesliigakausi ilman katsojia ei ollut hänen mielestään yhtään kivaa, ja se alkoi jo vaikuttaa hänen tunne-elämäänsä ja motivaatioonsa.
[readmore from=Hradecky-Lukas]
– Oli todella vaikeaa syttyä peleihin, sillä rakastan inhimillistä kontaktia niin paljon. Siirryin Saksaankin sen takia, että saisin imeä faneilta tunnetta.
Vaikka Huuhkajat olikin kisoissa kuplassaan, oli EM-kisat silti Hradeckylle kohokohta, jota hän kuvailee ”luokkaretkeksi”. Ilman koronapandemiaa olisi kokemus kuitenkin ollut toisenlainen.
– Ilman koronaa, ja sitä, mitä Christianille tapahtui, olisimme sataprosenttisen varmasti juhlineet voittoa Kööpenhaminan keskustassa. Ei korona kuitenkaan sinällään kokemustamme pilannut.
LUE MYÖS:
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot