Huutokauppa alkakoon – Ajax vahvisti huippupelaajansa lähdön seurasta
Kuva: Getty Images
Nopeita käänteitä. Niitäkin joskus jalkapalloilussa tapahtuu.
Vielä lauantaina kirjoitimme, että Ajaxin maalivahti André Onana olisi vastoin odotuksia sittenkin valmis jatkamaan sopimustaan hollantilaisseuran kanssa ja jäämään seuraan edelleen. Nyt suunta on kuitenkin muuttunut, sillä Ajaxin urheilujohtaja Marc Overmars vahvisti tiistaina hollantilaismedialle, että neuvottelut jatkosta ovat katkenneet.
– Emme enää neuvottele André Onanan sopimuksen jatkamisesta. Yritimme sitä jo ilman tulosta, joten olemme menneet eteenpäin, Overmars totesi.
– Olimme sopineet myyvämme hänet kesällä. Se ei onnistunut, eikä se ole meidän vikamme. Onana sanoi viime viikolla haastattelussa, että olemme luopuneet yrityksistä tarjota hänelle uutta sopimusta. Se on totta, mutta siihen on hyvä syy.
25-vuotias Kamerunin maajoukkuemaalivahti on pelannut Ajaxissa vuodesta 2015 lähtien. Hollantiin hän siirtyi Barcelonan La Masia -akatemiasta.
Onanan suoritustaso Ajaxissa on ollut erittäin korkea, joten ottajia häneltä ei varmasti puutu, sillä ensi kesänä hänestä ei tarvitse maksaa siirtokorvausta lainkaan. Internazionalen on huhuttu havittelevan Onanaa omakseen jo tammikuussa, mutta varmuutta ei ole siitä, onko Ajax valmis kapteenistaan jo kesken kauden luopumaan. Tällöin seura saisi kuitenkin hänestä edes jonkinlaisen siirtokorvauksen.
[readmore from=Onana-Andre]
Interin lisäksi Onanasta kiinnostuneina seuroina on mainittu ainakin Arsenal ja Napoli.
Tällä kaudella Onana ei ole vielä pelannut, sillä hän sai helmikuussa 12 kuukauden pelikiellon doping-rikkomuksen vuoksi. Bänniä lyhennettiin kesällä kolmella kuukaudella, joten Onana palaa torjuntatöihin jälleen marraskuussa. Tällä kaudella Ajaxin maalia on vartioinut lähinnä marraskuussa 38 vuotta täyttävä Remko Pasveer, jonka seura värväsi kesällä Vitessestä ilmaissiirrolla.
Lähde: Football-Italia
LUE MYÖS:
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin