HJK – HIFK

Veikkausliigan kausi 2021 lähestyy loppuhuipennustaan. Toiseksi viimeisellä kierroksella mitellään myös liigasesongin kolmas Stadin Derby.

Oikeastaan se on vuoden viides, koska HJK ja HIFK kohtasivat kahdesti myös Suomen Cupissa kauden alla.

Neljästä aiemmasta HJK on vienyt kolme nimiinsä, mutta edellisen vei HIFK. Reilu kuukausi sitten pelattu kamppailu päättyi Helsingin punaisen leirin 2-0-voittoon.

Tuolloin valmentaja Joaquín Gómezin ryhmä onnistui tylsyttämään työteliäällä ja kompaktilla puolustuspelillään Klubin pallollisesta pelistä parhaan terän loistavasti.

HIFK kykeni myös haavoittamaan vastaiskuillaan HJK:n puolustustusta ja varsinkin kokenut kärkipelaaja Kei Kamara aiheutti suuria ongelmia Klubin keskuspuolustukselle. Hän viimeisteli tuolloin pelin molemmat maalit.

Kamara on poikkeuksellinen yksilö, kun puhutaan jo 37-vuotiaasta pelaajasta. Hurjalla urheilullisuudella varustettu kärkipelaaja ei näytä kentällä ikäiseltään ja Kamara kykenee pelien sisällä säästelemään energiaansa järkevästi.

Rangaistusalueen sisällä hän on uskomattoman vaarallinen. Kamara osaa viimeistellä tarkasti myös jalalla, mutta kärkipelaajan ponnistusominaisuudet mahdollistavat pääpallojen voittamisen suurikokoistakin puolustusta vastaan.

HIFK:n kannalta suuri takaisku on, että Moshtagh Yaghoubi ei derbyssä pelikiellon vuoksi kykene pelaamaan. Hän on ryhmän pelinrakennuksen moottori ja nostanut tällä kaudella urheilulliset ominaisuutensa uudelle tasolle. Yaghoubi tekee paljon töitä myös pallottomana ja tämän poissaolo tulee kentällä näkymään.

HJK:n leiristä pelikieltoa kärsii Luis Murillo, mutta joukkueen sairaslista on alkanut kauden kalkkiviivoilla tyhjenemään. Seuran oman tiedotteen mukaan ryhmässä kiertää pieni flunssa-aalto, joka saattaa näkyä yllättävinä poissaoloina.

Santeri Väänänen palaa kokoonpanoon ja pitkään poissa ollut japanilaistähti Atomu Tanaka pelasi jo edellispelissä FC Interiä vastaan. Japanilainen pystyy tuomaan kokonaan uuden ulottuvuuden monikäyttöisyydellään valmentaja Toni Koskelan ryhmään.

Inter-ottelussa katkesi myös joukkueen surullisen pitkä voitoton putki kotiotteluissa. Keskiviikon vastustaja venyi tasapeliin Kuopiossa KuPS:n vieraana ja tarjosi samalla Klubille oljenkorren vielä mestaruustaisteluun.

HJK on todennäköisesti nyt sisuuntunut ja kovalla asenteella pelissä. Musta jakso lienee suurilta osin taaksejäänyttä elämää, kun mestaruus on jälleen omissa käsissä.

Huomioitavaa on silti, että paineet ovat näkyneet HJK:n pelissä. Se on usein varsinkin kamppailujen lopussa ollut helisemässä ja tehnyt virheitä. Sama kaava toistui myös Interiä vastaan, mutta tuolloin HJK sai pidettyä elintärkeät pisteet itsellään.

Jos HJK pelaa mestaruudesta, niin HIFK:llä ei varsinaista panosta sarjataulukon suhteen ottelussa ole. Europaikat ovat jo ratkenneet, mutta HIFK ja Ilves taistelevat sarjan viidennestä tilasta. Helsingin herruus lienee silti sellainen kimmoke, että asenteesta punaisten peli ei varmasti jää kiinni.

Onkin mielenkiintoista nähdä, että millä tavalla kumpikin joukkue otteluun lähtee. HIFK voi yllättää olemalla rohkeampi ja joukkue saattaa ottaa enemmän riskejä, kun tuloksellista panosta ei ottelussa ole.

Kamaran saadessa ruokintaa, on todennäköistä, että maalitilanteita syntyy myös Hugo Kedon vartioimalle maalille. Edellispelissä Keaton Isaksson ja Jusif Ali olivat ne pelaajat, jotka laitojen kautta pystyivät murtautumaan HJK:n linjan selustaan. Tämä näkyi tulostaululla.

Koskelan ryhmä sen sijaan tarvitsee ehdottomasti voiton tai muuten mestaruus saattaa ratketa jo keskiviikkona kuopiolaisille. Näkyykö tämä varovaisuutena pelitavassa tai ryhmityksessä? HJK matkustaa viimeisellä kierroksella juuri Kuopioon.

Periaatteessa Klubilla on pelaajia, joita Koskela voisi lepuuttaa sitäkin ajatellen. Esimerkiksi Valtteri Moren voisi olla huilivuorossa ja Matti Peltola avauksessa. Pidän silti todennäköisempänä skenaariona, että Klubi lähtee parhaalla mahdollisella ryhmällään kauden viimeiseen derbyyn.

 

Aldayr Hernández yrittää pitää Roope Riskin aisoissa Bolt Arenalla. Kuva: Juha Tamminen.

Kuntopuntari HJK – HIFK

Viisi edellistä ottelua: HJK (V-H-V-H-V)

  • 24.10. HJK – FC Inter 2-1 (Veikkausliiga)
  • 21.10. HJK – Maccabi Tel Aviv 0-5 (Konferenssiliiga)
  • 16.10. Ilves – HJK 2-3 (Veikkausliiga)
  • 3.10. HJK – SJK 2-3 (Veikkausliiga)
  • 30.9. Alashkert – HJK 2-4 (Konferenssiliiga)

Viisi edellistä ottelua: HIFK (T-T-H-H-T)

  • 23.10. KuPS – HIFK 0-0 (Veikkausliiga)
  • 16.10. HIFK – SJK 2-2 (Veikkausliiga)
  • 3.10. FC Inter – HIFK 2-0 (Veikkausliiga)
  • 30.9. Haka– HIFK 2-0 (Veikkausliiga)
  • 26.9. KuPS– HIFK 0-0 (Veikkausliiga)

Viisi edellistä kohtaamista:

  • 22.9. HJK– HIFK 0-2 (Veikkausliiga)
  • 30.6. HIFK – HJK 0-1 (Veikkausliiga)
  • 3.4. HIFK – HJK 0-3 (Suomen Cup)
  • 13.2. HJK – HIFK 2-1 (Suomen Cup)
  • 18.10.(2020) HJK HIFK 3-0 (Veikkausliiga)

Poissaolot – HJK

  • Luis Murillo (pelikielto)
  • Jacob Tånnander
  • Sebastian Dahlström
  • Tim Sparv (epävarma)

Poissaolot – HIFK

  • Moshtagh Yaghoubi (pelikielto)
  • Sakari Tukiainen
  • Hannu Patronen
  • Jukka Halme (epävarma)
  • Tino Palmasto (epävarma)

Arvioidut avauskokoonpanot

HJK

HIFK

Ottelun tuomaristo

Päätuomari: Petri Viljanen
Avustavat: Mika Lamppu, Riku Vihreävuori
Neljäs erotuomari: Antti Munukka

Valmentajien kommentit

Toni Koskela, HJK

– Iso derby-päivä avaa hienon viikon. Vuorossa on kauden viides derby, joista aiemmista olemme kolme voittaneet ja yhden hävinneet. Luonnollisesti haluamme päättää derby-vuoden voittoon.

– Loimme (Inter-pelissä) paljon paikkoja ja olisimme voineet tehdä useammankin maalin sekä ratkaista pelin ajoissa.

Joaquín Gómez, HIFK

– Tärkeintä tulevassa ottelussa on meidän intensiivisyys ja aggressiivisuus. Olemme asettaneet monta joukkuetta kaudella paineen alle huolimatta siitä, mikä heidän sijoituksensa on ollut. Aiomme tehdä saman myös huomenna.

– Tämän kaltainen ottelu merkitsee meille todella paljon ja se on Suomessa kauden paras ja odotetuin ottelu. Viime voitto Derbystä oli meille todella tärkeä asia, joten toisen voittaminen olisi uskomaton saavutus.

SJK – KuPS

KuPS pettyi kotonaan, kun joukkue ei kyennyt maalintekoon ja tuloksena oli maaliton tasapeli HIFK:n kanssa. Samalla tulos päästi HJK:n jälleen tosissaan mukaan mestaruustaistoon.

Lisää huonoja uutisia toi kenties koko Veikkausliigan parhaan pelaajan Urho Nissilän keltainen kortti. Tämä joutuu huilaamaan huipputärkeän SJK-ottelun.

Muuten KuPS saa Seinäjoelle totutun vahvan ryhmän. Latvialaispelaaja Janis Ikaunieks ottanee Nissilän roolin. Hän on osoittanut jo tasonsa Veikkausliigassa. Ikaunieks on todella juonikas ja älykäs jalkapalloilija. Tämä on pelannut kuopiolaisten kannalta vain harmittavan vähän.

Latvialaista ovat kiusanneet pienet vaivat liki koko kauden ajan. Nyt hänen pitää ottaa suuri ruutu kuopiolaisten pelinrakentelussa. Muita suuria muutoksia tuskin kokoonpanossa nähdään.

Mielenkiintoisinta on nähdä, että kuka valitaan Tim Väyrysen, Ikaunieksin, Anton Popovitšin ja Jordan Sebbanin lisäksi ylemmille oksille. Vaihtoehtoja lienevät Santeri Haarala, Arttu Heinonen tai Axel Vidjeskog.

Toinen valmentaja Simo Valakarin valinta on oikea laita. Uskoisin valinnan kohdistuvan Felipe Aspegreniin, joka ei välttämättä ole haastajana samanlainen uhka kuin Henry Uzochokwu, mutta kokenut ja kenties vähän varmempi optio.

Kotijoukkue on europaikkansa ensi kaudelle jo varmistanut. SJK on myös pronssimitalissa kiinni, mutta sen varmistaminen vaatinee pisteitä. FC Inter on vain kaksi pistettä perässä ja turkulaiset ovat suosikkeja keskiviikon ottelussa Ilvestä vastaan.

Se taistelu huipentuu viimeisellä kierroksella, kun Inter ja SJK kohtaavat Turussa. SJK on pelannut hienon kauden, mutta se voisi olla mukana ainakin teoreettisesti jopa mestaruustaistelussa.

Jani Honkavaaran ryhmä oli kovaa vauhtia matkalla kohden kärkeä, kunnes seurajohto ilmoitti valmentajan vaihtuvan ensi kaudeksi. Tämä tuntui tulokset huomioiden erittäin oudolta ratkaisulta ja uutisen tultua ulos myös tulokset notkahtivat hetkellisesti.

Syy tähän toki voi olla mikä tahansa, mutta ilmoituksen jälkeen SJK voitti viidestä seuraavasta pelistään vain yhden. Sekin tuli läpi kauden ongelmissa ollutta KTP:ta vastaan. Kamppailu päättyi seinäjokisten nihkeähköön 1-0-voittoon.

Kuopiolaisten harmiksi SJK on löytänyt todella kovan vireen syksyllä. Honkavaaran ryhmä tanssii viimeisiä yhteisiä tanssejaan ja se on hävinnyt viimeksi yli kuukausi sitten.

Pitkäaikaispotilaiden, kuten Tero Mäntylän lisäksi ryhmästä ei puuttune juuri pelaajia. Rodrigo Arcieron tilanne on hieman epäselvä, mutta Niko Markkula pystyy hänet kyllä korvaamaan.

Jos alkukaudella seinäjokisten pelit olivat hyvin vähämaalisia, joissa SJK:n maalintekotoiveet lepäsivät pitkälti huimalle tasolle harjoitelluissa erikoistilanteissa, niin viime aikoina tyyli on muuttunut.

SJK:n pelit ovat toistuvasti runsasmaalisia ja joukkue pelaa varsin iloista jalkapalloa. Vasemman laidan Murilo aiheuttaa valtavia ongelmia kaikille vastustajille haastoillaan ja laadukkailla keskityksillään. Lisäksi kärjessä Tuco on herännyt alkukauden horroksestaan yhdeksi sarjan vaarallisimmista pelaajista.

On erittäin mielenkiintoista nähdä, että kuinka rohkeasti KuPS Seinäjoella pelaa. Se pyrkinee ottamaan pallonhallinnan, mutta SJK on vaarallinen iskiessään vastaan.

Lisäksi Honkavaara valmentaa ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa oman kotikaupunkinsa ylpeyttä Seinäjoen OmaSP Stadionin kotiyleisön edessä. Joukkue tuskin haluaa tarjota valmentajalleen mitään muuta kuin voittoa.

Seinäjoella on paljon pelissä. Urho Nissilä joutuu tällä kertaa jännittämään kamppailua katsomosta käsin. Kuva: Juha Tamminen.

Kuntopuntari SJK – KuPS

Viisi edellistä ottelua: SJK (V-T-V-V-H)

  • 22.10. SJK – FC Inter 2-1 (Veikkausliiga)
  • 16.10. HIFK – SJK 2-2 (Veikkausliiga)
  • 3.10. HJK – SJK2-3 (Veikkausliiga)
  • 26.9. SJK – FC Lahti 4-1 (Veikkausliiga)
  • 30.9. Haka – SJK 4-0 (Veikkausliiga)

Viisi edellistä ottelua: KuPS (T-V-V-T-V)

  • 23.10. KuPS – HIFK 0-0 (Veikkausliiga)
  • 16.10. FC Inter – KuPS 2-3 (Veikkausliiga)
  • 2.10. KuPS – Ilves 2-1 (Veikkausliiga)
  • 26.9. KuPS – HIFK 0-0 (Veikkausliiga)
  • 22.9. Honka– KuPS 0-1 (Veikkausliiga)

Viisi edellistä kohtaamista:

  • 11.9. KuPS– SJK 3-0 (Veikkausliiga)
  • 10.6. SJK – KuPS 0-1 (Veikkausliiga)
  • 13.2. KuPS – SJK 5-2 (Suomen Cup)
  • 5.8.(2020) SJK – KuPS 1-1 (Veikkausliiga)
  • 26.7.(2020) KuPSSJK 2-1 (Veikkausliiga)

Poissaolot – SJK

  • Rodrigo Arciero (epävarma)
  • Tero Mäntylä
  • Gustaf Backaliden (epävarma)
  • Nooa Laine (epävarma)

Poissaolot – KuPS

  • Urho Nissilä (pelikielto)
  • Saku Savolainen
  • Otso Virtanen
  • Juho Pirttijoki
  • Henri Toivomäki (epävarma)

Arvioidut avauskokoonpanot

SJK

KuPS

Ottelun tuomaristo

Päätuomari: Mohammad Al-Emara
Avustavat: Olli Jantunen, Simo Mynttinen
Neljäs erotuomari: Toni Pohjoismäki

Valmentajien kommentit

Jani Honkavaara, SJK


– KuPS etenee kärsivällisesti lyhyillä syötöillä, ja viimeiselle kolmannekselle se murtautuu monipuolisesti joko keskityksillä tai kombinaatioilla. Meidän on toisin sanoen puolustettava omaa aluettamme hyvin.

– Kuopiossa emme edenneet pallollisena riittävän tehokkaasti ja kenttätasapainomme petti jatkuvasti, joten niiden on oltava ehdottomasti kunnossa, jos aiomme pisteet kotiin hoitaa, aprikoi SJK:n päävalmentaja Jani Honkavaara.

Simo Valakari, KuPS

– Totta kai meidän pitää olla varuillaan heidän hyökkääjien kanssa, mutta avainasemassa on kuitenkin jälleen se, miten me pystymme kontrolloimaan palloa. Pallo on vallan väline ja pitämällä sitä joukkueellamme on parempi kontrolli sekä hyökkäys-, että puolustuspäässä.

– SJK:n viime peleissä on tullut hurja määrä maaleja. Se kertoo heidän hyökkäyspelaamisensa laadusta, mutta myös tietyistä kipupisteistä heidän omassa päässään. Isossa kuvassa mikään ei ole kuitenkaan muuttunut heidän pelaamisessaan, vaikka maalimäärät ovatkin olleet nousussa.

– Aika monta kilometriä olemme tämän kauden aikana matkustaneet ja mielestäni olemme suoriutuneet reissaamisesta, sekä sen tuomista haasteista erinomaisesti. Nyt edessä on kauden viimeinen vieraspeli ja onhan ihan mahtavaa, että meillä on vielä näin paljon pelissä. Nämä ovat niitä hetkiä, mistä meidän pitää osata nauttia. Koskaan ei voi olla varma, tuleeko näitä hetkiä enää uudestaan.

Mistä näet ottelut?

Jos et pääse katsomoon asti omiasi kannustamaan, niin kamppailut ovat katsottavissa myös television tai mobiililaitteen välityksellä. Kummankin ottelun näyttää Ruutu+

Mestaruustaiston kannalta merkittävien ottelujen lisäksi keskiviikkona pelataan myös neljä muuta kamppailua. Tampereella Ilves isännöi SJK:n kanssa pronssimitalista taistelevaa FC Interiä.

Alemmassa loppusarjassa sen sijaan Honka saa vieraakseen Espooseen AC Oulun ja IFK Mariehamn kohtaa kotonaan FC Lahden. Kotkassa kotiyleisö pääsee todistamaan toistaiseksi viimeistä liigapeliä, kun putoamisensa jo varmistanut KTP taistelee voitosta Hakaa vastaan.

Lähteet: Joukkueiden kotisivut ja Veikkausliigan kotisivut.